Kolme laivaa on saapunut tänne tuomatta minulle minkäänlaisia tietoja
Sinusta! Oletko sairas? Vai huviksesiko minua säikyttelet?
Ellet rakasta minua maassa, missä Sinulla ei ole muita hellyyden esineitä, niin kuinka käykään sitten Persiassa ja perheesi helmassa? Mutta ehkä erehdyn. Sinä olet kylliksi rakastettava löytääksesi kaikkialta ystäviä. Sydän on kaikkien maiden kansalainen. Kuinka saattaisikaan jalo sielu olla muodostamatta ystävyyssuhteita? Tunnustan Sinulle kunnioittavani vanhoja ystävyysliittoja. Mutta enpä vastusta uusienkaan solmimista, milloin siihen vain tilaisuutta on.
Missä maassa olen oleskellutkin, niin olen elänyt aivan niinkuin minun olisi pitänyt viettää siellä koko ikäni. Minä olen yhtä innokkaasti tavoitellut hyveellisten ihmisten tuttavuutta, minä olen tuntenut samaa sääliä tai pikemminkin samaa hellyyttä onnettomia ja samaa kunnioitusta niitä kohtaan, joita menestys ei ole sokaissut. Sellainen on luonteeni, Usbek. Kaikkialta, mistä tapaan ihmisiä, valitsen ystäviä.
Täällä asuu muuan gebri, jolla luullakseni on Sinun jälkeesi ensimmäinen sija sydämessäni: hän on itse rehellisyyden sielu. Erikoiset syyt ovat pakottaneet hänet vetäytymään tähän kaupunkiin, missä hän elää kaikessa rauhassa kunniallisen liikkeen tuottamilla tuloilla vaimonsa kanssa, jota hän rakastaa. Hänen elämänsä on ollut täynnä jalomielisiä tekoja, ja vaikkakin hän pyrkii elämään syrjässä, on hänen sydämessään enemmän sankarillisuutta kuin suurimpienkaan hallitsijani sydämessä.
Tuhannet kerrat olen puhunut hänelle Sinusta. Näytän hänelle kaikki Sinun kirjeesi. Huomaan hänen olevan siitä hyvillään ja uskonpa nyt jo, että Sinulla on ystävä, jota et edes tunne.
Tästä voit lukea hänen tärkeimmät seikkailunsa; niin vastahakoisesti kuin hän onkin niistä kirjoittanut, ei hän ole kuitenkaan voinut kieltää sitä ystävyydeltäni, ja minä uskon nyt kertomuksen Sinun ystävyytesi huomaan.
Apheridonin ja Astarten tarina.
Minä olen syntynyt gebrien keskuudessa, joiden uskonto on ehkä maailman vanhin. Onnettomuudekseni valtasi minut rakkaus ennen kuin järki. Olin tuskin kuusivuotias, kun en enää voinut elää muualla kuin sisareni seurassa. Silmäni seurasivat häntä aina, ja jos hän jätti minut hetkeksikään, huomasi hän palatessaan niiden vuotavan kyyneleitä. Jokainen päivä lisäsi yhtä paljon ikääni kuin rakkauttanikin. Isäni, ihmeissään niin voimakkaasta kiintymyksestä, olisi kyllä mielellään naittanut meidät Kambyseen säätämän vanhan gebriläistavan mukaan, mutta muhamettilaisten pelko, muhamettilaisten, joiden ikeen alaisina me elämme, estää kansamme jäseniä ajattelemasta näitä pyhiä liittoja, joita uskontomme ei ainoastaan salli vaan jopa määrää ja jotka ovat perin teeskentelemättömiä jo luonnon muodostaman yhteyden kuvia.
Nähdessään, että olisi ollut vaarallista seurata minun mielitekoani ja omaa haluansa, päätti siis isäni sammuttaa liekin, jonka hän luuli olevan vasta alussaan, mutta joka olikin jo viimeisessä vaiheessaan: hän otti matkan tekosyyksi ja vei minut mukanaan, jättäen sisareni erään naissukulaisen huomaan, sillä äitini oli kuollut kaksi vuotta aikaisemmin. En lähde teille tässä kertomaan, kuinka suuri oli epätoivoni eron hetkellä: syleilin sisartani, joka aivan ui kyynelissä; mutta minä en kyyneleitä vuodattanut, sillä tuska oli tehnyt minut ikäänkuin turraksi. Me saavuimme Tiflisiin, ja isäni, uskottuaan kasvatukseni eräälle sukulaisellemme, jätti minut sinne ja palasi kotiin.
Jonkun aikaa jälkeenpäin kuulin hänen erään ystävän suosituksesta toimittaneen sisareni kuninkaan beiramiin, missä hän palveli muuatta sulttaanitarta. Jos minulle olisi ilmoitettu hänen kuolemansa, ei se olisi minuun järkyttävämmin vaikuttanut. Sillä paitsi sitä, etten minä toivonut häntä enää näkeväni, oli hänen menonsa beiramiin tehnyt hänestä muhamettilaisen, eikä hän enää voinut sen uskonnon ennakkoluulojen mukaisesti katsella minua muutoin kuin inhoten. Jaksamatta elää kauemmin Tiflisissä, väsynyt kun olin itseeni ja maailmaan, minä palasin Ispahaniin. Ensimmäiset sanat, mitkä lausuin isälleni, olivat katkeria. Moitin häntä siitä, että hän oli laittanut tyttärensä paikkaan, minne voi päästä vain uskontoa muuttamalla. "Te olette tuottanut perheellenne", puhuin minä, "Jumalan ja teitä valaisevan auringon vihastuksen. Olette tehnyt pahempaa kuin jos olisitte saastuttanut alkuaineet, koska olette saastuttanut tyttärenne sielun, joka oli yhtä puhdas. Minä kuolen tuskasta ja rakkaudesta. Mutta olkoon kuolemani ainoa rangaistus, minkä Jumala teille lähettää!"