Minä huomaan, että ratkaisevina hetkinä sattuu aina meteleitä, joita ei kukaan hallitse, ja kun kerran väkivaltaista mahtia aletaan halveksia, ei ole enää kellään kylliksi mahtia sen palauttamiseksi entiselleen.
Minä ymmärrän edelleen juuri tuon epätoivoisen tietoisuuden, ettei rangaistuksesta päästä, lujittavan epäjärjestystä ja levittävän sitä yhä laajemmalle.
Lisäksi ei näissä valtioissa minun nähdäkseni synny pieniä levottomuuksia eikä niissä ole milloinkaan pitkältä nurinasta kapinaan.
Myöskään ei niissä suinkaan tarvitse suurten syiden valmistaa suuria tapahtumia. Päinvastoin sytyttää pieninkin sattuma suuren vallankumouksen, niin että sitä aavistavat useinkin yhtä vähän ne, jotka siinä ovat osallisina, kuin nekin, jotka siitä kärsivät.
Silloin kun turkkilaisten keisari Osman syöstiin valtaistuimelta, ei ainoakaan niistä, jotka tämän väkivaltaisen teon tekivät, ajatellut sitä tehdä. He vain nöyrästi pyysivät oikeutta, koska heillä oli yhtä ja toista valitettavaa. Muuan ääni, josta ei ole milloinkaan saatu selkoa, kohosi sattumalta joukosta. Mustafan nimi mainittiin ja yht'äkkiä tuli Mustafasta keisari.
Pariisissa, 2 p. ensimmäistä Rebiab-kuuta v. 1715.
82. kirje.
Nargum, Persian moskovalainen lähettiläs, kirjoittaa Usbekille
Pariisiin.
Kaikkien maailman kansojen joukossa, rakas Usbek, ei ole ainoatakaan, joka maineessa ja valloitusten suuruudessa olisi voittanut tataarien kansan. Tämä kansa on todellinen maailman valtias. Kaikki muut näyttävät vain olevan luotuja sitä palvelemaan: se on samalla sekä valtakuntien perustaja että niiden hävittäjä. Kaikkina aikoina se on antanut maapallollamme näytteitä voimastaan ja kaikkina kausina se on ollut kansakuntien vitsauksena.
Tataarit ovat kaksi kertaa valloittaneet Kiinan ja pitävät sitä vieläkin käskyvaltansa alaisena.