"Minä en ole taipuvainen myöntämään, että joku runouden muoto on käytännöllisesti toista etevämpi," sanoi laulaja, — "se on, kun on kysymyksessä ylistää sitä runoilijaa, joka jonkimoisella menestyksellä harjoittaa sitä runolajia, jota te sanotte korkeimmaksi, yli sen, joka paljoa suuremmalla menestyksellä harjoittaa sitä lajia, jota te halvemmaksi nimitätte. Teoriiassa olkoon näytelmä-runous lyyrillistä runoutta etevämpi, ja 'Venice Preserved' on hyvin onnistunut näytelmä; mutta minusta Burns on suurempi runoilija kuin Otway."
"Se on mahdollista; mutta minä en tunne yhtäkään lyyrillistä runoilijaa, ainakaan en uudempien joukossa, joka vähemmän käyttää luontoa vaan esineiden ulkonaisena muotona, tahi suuremmalla innolla elähdyttää sen rakennusta ihmisellisellä sydämellään, kuin Robert Burns. uskotteko että, kun kreikkalainen järjen tai omantunnon hämmennyksessä ollen kysyi jotakin Dodonan oraakelin-tapaisilta tammenlehdiltä, nämä tammenlehdet vastasivat hänelle? Ettekö ennemmin usko, että hänen sielunsa tekemään kysymykseen vastasi hänen vertaisensa, papin sielu, joka ainoastaan käytti tammenlehdet välittäjänä ilmoitukseen, niinkuin te ja minä käyttäisimme sellaisena välittäjänä arkin kirjoituspaperia? Eikö taika-uskon historia ole aika-kirja ihmisen tyhmyydestä tahtoa vastausta ulkonaiselta luonnolta?"
"Mutta," sanoi laulaja, "enkö ole jossakin kuullut tai lukenut, että tieteiden kokeet ovat luonnon vastauksia ihmisen sille tekemiin kysymyksiin?"
"Ne ovat vastauksia, joita hänen oma ymmärryksensä hänelle antaa, eikä mitään muuta. Hänen henkensä kukkii aineiden lakeja ja tämän tutkimuksen ohessa hän tekee koetuksia aineen alalla; näiden koetuksien johdosta hänen henkensä, ennen saavutetun tiedonmääränsä tahi synnynnäisen ajullisuutensa mukaan, tekee johtopäätöksiänsä, ja siten syntyy kone-oppi, kemia ja muita tieteitä. Mutta aine itse ei mitään vastausta anna; vastaus vaihtelee kysymystä tekevän hengen mukaan, ja tieteen edistys on siinä, että alinomaa oikaistaan ne harhailut ja taika-luulot, joita edelliset henget ovat käsittäneet luonnon antamiksi oikeiksi vastauksiksi. Ainoastaan yliluonnollinen luonto meidän sisässämme — se on henki — voipi arvata luonnollisuuden mekanismoa — se on ainetta. Kivi ei voi kiveltä mitään kysyä."
Laulaja ei vastannut. Ja pitkällinen äänettömyys seurasi, jota keskeytti ainoastaan hyönteisten surina, joen lirinä ja tuulen huokaukset kaislikossa.
SEITSEMÄSTOISTA LUKU.
Kenelm vihdoin keskeytti vaitiolon, sanoen:
"Rapiamus, amici,
Occasionem de die, dumque virent genua,
Et decet, obducta solvatur fronte senectus!"
"Eikö tämä lause ole Horation kirjoista?" kysyi laulaja.
"On; ja minä kavalasti lausuin tämän saadakseni nähdä, oletteko saaneet niin sanotun klassillisen kasvatuksen."