Kenelm Chillingly: Hänen elämänvaiheensa ja mielipiteensä

by Baron Edward Bulwer Lytton Lytton

"Oi tuota etäällä olevaa! tuota etäistä, jota ei milloinkaan maailmassa saavuteta — ei milloinkaan!"

Tämä Kenelmin sydämestä tuleva huuto oli niin tuskallinen, ett'ei Cecilia voinut olla sydämellisesti häntä säälimättä. Hän pani kätensä hänen olallensa ja katseli lempeätä surumielisyyttä hänen ylöspäin käännetyissä kasvoissa silmillä, joita taivas oli määrännyt olemaan lohdutuksen lähteinä surevalle miehelle. Kenelm säpsähti tuntiessaan tämän koskentaa, katsoi alas ja kohtasi näitä suloisia silmiä.

"Minun on mieleni hyvä siitä että voin teille kertoa pelastaneeni
Durham'ini," huusi Mr Travers portin toiselta puolelta.

KAHDESKYMMENES LUKU.

Kuu Kenelm sinä iltana meni omaan huoneesensa, pysähtyi hän pimeässä sopessa sen kuvan vastapäätä, jonka Mr Travers oli sinne siirtänyt. Tämä sammuessansa häväistyn suvun tytär olisi ollut sen talon kaunistus, johon hän morsiamena olisi astunut. Kasvot olivat ihmeellisen kauniit ja hienot; niistä loisti hyvyys ja kainous, jommoista ei usein Sir Peter Lely'n naisen kuvissa tavata; ja silmät ja hymyily ilmoittivat viatonta iloa ja onnea.

"Mikä selvä varoitus sinä, oi suloinen kuva, olet sitä halua vastaan, jota kaunis sukulaisesi voisi minussa herättää!" sanoi Kenelm itsekseen kääntyneenä tauluun. "Sinun kauneutesi on sukupolvia elänyt tällä kankaalla ja on ollut sen suvun ilona ja ylpeytenä, jolle se kunniaa tuotti. Omistaja omistajan jälkeen on sanonut ihaileville vieraille: 'Niin, Lely'n tekemä kaunis kuva; hän oli meidän sukua — Fletwode Fletwodesta. Nyt sinä olet viety pois näkyvistä, sentähden, ett'eivät vieraat muistaisi että Fletwode on ollut naimisissa Travers'in kanssa; ei edes Lelyn taide voi sinulle arvoa antaa tai pelastaa viattomuutesi epäsuosiosta. Ja viimeinen Fletwode, epäilemättä enin kunnianhimoinen kaikista — joka hartaimmin toivoi voivansa palauttaa ja uudestaan kullata vanhaa lord-nimeä, kuolee pahantekijänä; elävän miehen hävyttömyys on niin suuri, että se voi hävittää kuolleen kunnian.'" Hän loi silmänsä pois hymyilevästä kuvasta ja meni omaan huoneesensa, istui kirjoituspöydän ääreen, otti esille alustan ja paperia ja tarttui kynään, mutta sen sijaan, että hän olisi ruvennut kirjoittamaan, vaipui hän syviin ajatuksiin. Pieni ryppy näkyi hänen otsassansa, jossa rypyt muuten olivat harvinaisia. Hän oli hyvin suuttunut itseensä.

"Kenelm," sanoi hän, alkaen tavallista keskustelua itsensä kanssa, "sinun juuri sopii saarnata perheiden kunniasta, joiden kanssa sinulla ei ole mitään tekemistä. Sir Peter Chillinglyn poika, ajattele kotoasi! Oletko varma siitä, ett'et ole sanonut tai tehnyt tai ajatellut mitään, joka voi tuottaa häiriötä siinä perheessä, jossa sinua on vieraana vastaanotettu? Mikä oikeus sinulla oli tuoda esiin omat itserakkaat tuumasi, muistamatta, että sanasi lausuttiin sääliväisten korvien kuullen, ja että sellaiset sanat, joita tyttö kuuvalossa oli kuullut ja jotka olivat hänen sydäntänsä liikuttaneet, voivat olla hänen rauhallensa vaaralliset. Häpee, Kenelm! häpee! sinä joka tiedät mikä on hänen isänsä toivo; joka myöskin tiedät ett'ei sinulla ole mitään puolustusta toivollesi saada tuo kaunis olento omaksesi. Mikä on aikomuksesi, Kenelm? Minä en sinua kuule; puhu suusi puhtaaksi! Oi, kuinka voin olla sellainen narri ja luulotella itseäni että hän minusta välittäisi! Mutta kenties en olekaan sellainen narri; toivon ett'en ole; ja, oli miten oli, ei tule olemaan aikaa mihinkään onnettomuuteen. Me lähdemme pois huomenna, Kenelm; kiiruhda ja pane kapineesi kokoon, kirjoita kirjeesi, ja sitte 'sammuta tuli — sammuta se tuli!'"

Mutta hän ei kohta toimeen ryhtynyt, vaan nousi ylös ja käveli edes takaisin laattialla ja pysähtyi väliin katselemaan kuvia seinillä.

Useat huonoimmin maalatut muotokuvat olivat siirretyt siihen huoneesen, jossa Kenelm asui ja joka aina pantiin kuntoon naimattomalle miehiselle vieraalle, osaksi sentähden että se oli syrjäinen ja että siihen pääsi ainoastaan niitä pieniä portaita myöten, joiden parveen Arabellan kuva oli siirretty; ja osaksi sentähden, että huhu kertoi siellä kummittelevan ja semmoista naiset enemmän pelkäävät, kuin miesten luullaan tekevän. Ne kuvat, joita Kenelm nyt katseli, olivat eri ajoilta, Elisabetin hallituksen ajasta George III:nen hallitukseen; ei yksikään niistä ollut minkään etevän taiteilijan tekemä, eikä yksikään niistä kuvannut henkilöä, joka oli jättänyt nimen historiaan — sanalla sanoen, ne olivat sellaisia kuvia, jollaisia usein näkee korkea-sukuisten tilanomistajain luona. Sama perheluonne kasvojen juonteiden ja sävyn suhteen huomattiin enimmissä muotokuvissa — juonteet olivat säännölliset ja kovat, sävy suora ja vilpitön. Ja vaikk'ei yksikään näistä kuolleista miehistä ollut mainetta sammuttanut, oli kuitenkin jokainen heistä vaatimattomalla tavallansa ottanut osaa aikansa rientoihin. Tuo herra, jonka lyhyt suora tukka riippui otsassa, ja joka toisella kädellänsä nojasi miekkaansa ja toisessa piti avonaista kirjaa, oli ollut kreivikuntansa pääkaupungin edusmies Pitkän Parlamentin aikana, oli tapellut Marston Moor'in tappelussa Cromwellin sotajoukossa ja vastustanut protektoria, kun hän raivasi "leikkikalun" tieltänsä, jonkatähden hän oli yksi niistä isänmaan ystävistä, jotka heitettiin "helvetin luolaan." Toinen, jonka kasvojen sävy oli lempeämpi ja jolla oli suuri valetukka päässä, oli ollut rauha-tuomarina, mutta hänen vilkas katseensa osoitti, että hän oli ollut hyvin toimelias virassansa. Hän ei ollut lisännyt eikä vähentänyt perittyä omaisuuttansa. Kolmas, sotajoukon luutnantti, kaatui Blenheimin tappelussa; hän oli, kuvasta päättäen, ollut hyvin nuori ja kaunis mies ja kuva oli otettu vuotta ennen hänen kuolemaansa. Hänen vaimonsa kuva oli saanut sijan salissa sentähden että se oli Knellerin maalaama. Hänkin oli kaunis ja nai uudelleen aatelismiehen, jonka kuvaa tietysti ei ollut tässä perhekokoelmassa. Tässä seurasi loma kronoloogisessa järjestyksessä, syystä, että luutnantin perillinen oli lapsi vielä: mutta George II:sen aikana näkyy uusi Travers olleen kuvernörinä Länsi-Indian siirtomaissa. Hänen poikansa otti osaa vallan toisellaiseen liikkeesen, joka oli hänen aikakaudelleen omituinen. Hän kuvattiin vanhaksi, kunnianarvoiseksi ja valkopäiseksi ja hänen kuvansa alle on kirjoitettu: "Wesleyn lahkolainen." Hänen seuraajansa oli viimeinen tässä kokoelmassa. Hän on meriupseerin univormussa; hän on kuninkaallisen laivaston kapteenina ja hänen kuvansa alla luetaan: "Taisteli Nelssonin johdannolla Trafalgarissa." Tämä kuva olisi saanut etevän paikan jossakin paremmassa huoneessa, jos eivät kasvot olisi olleet niin kauhean rumat ja kuva itse niin huonosti maalattu.

"Nyt minä ymmärrän," sanoi Kenelm ja pysähtyi äkkiä, "miksi Cecilia Travers'ia on opetettu puhumaan velvollisuudesta käytännöllisenä asiana elämässä. Nämä muinaisajan miehet näyttävät eläneen velvollisuutta täyttääksensä eikä seurataksensa aikakauden edistystä rahakukkaron takaa ajamisessa. Kenelm, herää ja kuule minua; missä olemmekin, toimessa tai huolettomina, eikö lempilauseeni ole oikea ja tosi, nimittäin, että 'hyvä ihminen tekee hyvää sillä että hän elää?' Mutta voidaksensa sitä tehdä, täytyy hänen olla sopusoinnussa eikä riidassa itsensä kanssa. Kenelm, laiskuri, meidän täytyy hankkia lähtöä!"