"Rakas isäni! Minä sain kirjeenne täällä, josta huomenna lähden pois. Suokaa anteeksi kiirettä. Minä menen ulkomaille ja kirjoitan teille Calais'ista.
"Minä ihailen suuresti Leopold Travers'ia. Kuinka paljon tasapainoa todellisessa englantilaisessa herrasmiehessä on! Viskatkaa häntä ylös alaisin kuten tahdotte, hän tulee kuitenkin aina jaloillensa — todellisena herrasmiehenä. Hänellä on yksi lapsi, tytär, nimeltä Cecilia — kyllin kaunis houkutellaksensa minkä kuolevaisen tahansa rakastumaan, jota Decimus Roach ei ole vakuuttanut siitä että aviottomuudessa on oikea 'Enkeleitä Läheneminen'. Sitä paitsi hän on tyttö, jonka kanssa voi puhua. Tekin voisitte hänen kanssansa puhua. Travers tahtoo hänen naimaan hyvin kunnioitettavan, hyvännäköisen herrasmiehen, josta on hyvät toiveet ja joka kaikin puolin on sopiva mies hänelle, niinkuin sanotaan. Ja jos hän sen tekee, tulee hän kilpailemaan Lady Glenalvonin kanssa, joka on säädyllisen naisellisuuden täydellinen esikuva. Minä lähetän matkalaukkuni takaisin. Minä olen menettänyt kokemusrahani, mutta en vielä ole koskenut kuukausrahoihini. Kuitenkin aion nyt elää niillä, ja lisätä niitä, jos tarvis vaatii, otsani tahi aivoni hiessä. Mutta jos niin tapahtuisi, että tarvitsisin liikarahaa, niin minun täytyy teidän pankkiiriinne turvautua. Mutta muistakaa, että se on teidän menonne, eikä minun, ja että te saatte palkan siitä taivaissa. Rakas isä, minä rakastan ja kunnioitan teitä päivä päivältä yhä enemmän! Te pyydätte minun lupaamaan etten kosi ketään nuorta ladya ennenkuin siihen teidän suostumusta pyydän! — oi, rakas isäni, kuinka te voitte epäillä etten sitä tekisi? kuinka epäillä että minä onnelliseksi tulisin vaimon kanssa, jota te ette rakastaisi niinkuin tytärtä? Vastaanottakaa tämä lupaus pyhänä. Mutta toivoisin teidän pyytäneen minulta jotain, jonka suhteen kuuliaisuus ei olisi ollut liian helppo ollaksensa velvollisuuteni koetuksena. Minä en olisi voinut suuremmalla ilolla sitä luvata, jos olisitte pyytänyt minun lupaamaan etten milloinkaan nuorta ladya kosi. Jos olisitte pyytänyt minulta sen lupauksen, että luopuisin järjen arvollisuudesta rakkauden hulluuden tähden, tahi miehen vapaudesta naineen miehen orjuuden tähden, niin olisin koettanut tätä mahdottomuutta tehdä; mutta olisin kuollut yrityksessä! — ja te olisitte saanut kokea niitä omantunnon vaivoja, jotka kummittelevat hirmuvaltiaan vuoteen ääressä. — Teidän kuuliainen poikanne
"K. C."
YHDESKOLMATTA LUKU.
Seuraavana aamuna Kenelm hämmästytti perhettä tulemalla aamiaispöydälle siinä karkeassa puvussa, jossa hän ensin oli isäntänsä tuttavuutta tehnyt. Hän ei katsonut Ceciliaan, kun hän ilmoitti lähtöänsä; mutta kuu hän loi katseen Mrs Campioniin, hymyili hän, kenties hiukan surumielisesti, nähdessänsä hänen kasvonsa kirkastuvan ja kuullessansa hänen päästävän lyhyen huokauksen, joka ilmoitti, että tämä sanoma häntä ilahdutti. Travers koetti innokkaasti kehoittaa Kenelmiä viipymään pari päivää vielä heillä, mutta Kenelm pysyi lujana päätöksessään. "Kesä kuluu," sanoi hän, "ja minulla on pitkä matka kulkea ennenkuin kukat kuihtuu ja lumi tulee. Kolmantena yönä tämän jälkeen minä nukun ulkomaalla."
"Menettekö ulkomaille?" kysyi Mrs Campion.
"Menen."
"Äkkipikainen päätös, Mr Chillingly. Toissa päivänä te sanoitte lähtevänne skotlantilaisia järviä katselemaan."
"Se on totta; mutta likemmältä asiaa mietittyäni, tulin ajatelleeksi, että niillä seuduin on paljon huvimatkailijoita, joiden joukossa kenties on minun tuttaviakin. Ulkomailla olen vallan vapaa, sillä olen tuntematon."
"Minä oletan, että palaatte metsästysajaksi," sanoi Travers.