"Muistatteko minua?" kysyi Lady Glenalvon. Ennenkuin Kenelm ehti vastata tuli Mivers, joka oli seurannut markisinnaa lehtimajaan, ja sekaantui puheesen.
"Rakas Kenelm'ini, kuinka voitte? Milloin tulitte London'iin? Miks'ette ole minun luonani käynyt; ja miksi ihmeen te piiloitatte itsenne näin?"
Kenelm oli nyt jälleen saavuttanut mielen malttinsa, jonka hän harvoin muiden läsnä-ollessa kauaksi aikaa menetti. Hän vastasi sydämellisesti sukulaisensa tervehdykseen ja suuteli tavallisella ritarillisella suloudella sitä kaunista kättä, jonka lady otti pois hänen olkapäältänsä ja ojensi hänen puristettavaksensa. "Muistaa teitä!" sanoi hän Lady Glenalvon'ille, ja loi häneen mitä suloisimman katseen lempeistä, mustista silmistään; "minä en ole tullut niin kauas elämän puolipäivää kohti, että unohtaisin päiväpaistetta, joka sen aamua valaisi. Rakas Mivers, teidän kysymykseenne on helppo vastata. Minä tulin kaksi viikkoa sitten Englantiin, viivyin Exmundham'issa tämän päivän aamuun saakka, olin tänään päivällisillä Lord Thetford'in luona, jonka kanssa tutustuin ulkomailla, ja hän kehoitti minua tulemaan tänne tullakseni esitellyksi hänen isällensä ja äidillensä, Beaumanoir'eille. Tämän juhlamenon läpikäytyäni säikähdin minä nähdessäni niin monta vierasta ihmistä. Minä tulin tähän huoneesen hetkellä, jolloin se oli vallan autio, ja päätin vetäytyä yksinäisyyteen varjostimen taakse."
"Te olette siis tavannut serkkunne Gordon'in tässä huoneessa."
"Mutta te unohdatte ett'en tunne häntä ulkonäöltä. Täällä ei kuitenkaan ollut ketään huoneessa kun minä tänne tulin; vähän myöhemmin muutamia muita tuli sisään, sillä minä kuulin hiljaisen jupinan, niinkuin kaksi ihmistä olisi keskenään kuiskannut. Minä en kumminkaan kuunnellut, niinkuin varjostimen takana istuva henkilö tekee näyttämöllä."
Se oli totta. Vaikka Gordon ja Danvers olisivat puhuneet korkeammalla äänellä, niin Kenelm oli niin omissa ajatuksissansa, ett'ei hän sittenkään olisi sanaakaan kuullut heidän puheestansa.
"Teidän täytyy oppia tuntemaan nuorta Gordon'ia; hän on hyvin taitava mies, ja hän pyrkii parlamenttiin. Minä toivon ett'ei mikään vanha perhekiista hänen karhumaisen isänsä ja rakkaan Sir Peter'in välillä saata teitä epäämään tapaamasta häntä."
"Sir Peter on enin anteeksi antavainen kaikista ihmisistä, mutta hän tuskin antaisi minulle anteeksi, jos minä kieltäisin tapaamasta serkkuani, joka ei milloinkaan ole häntä loukannut."
"Hyvin puhuttu. Tulkaa tapaamaan Gordon'ia aamiaisella huomenna — kymmenen aikana. Minä asun vielä vanhoissa huoneissani."
Sillä välin kuin sukulaiset näin puhelivat, oli Lady Glenalvon istunut
Kenelm'in viereen ja katseli ääneti hänen kasvojansa. Nyt hän puhui:
"Hyvä Mr Mivers, te saatte monta tilaisuutta puhua Kenelm'in kanssa;
älkää nyt kadehtiko että minä viisi minuuttia puhun hänen kanssansa."