Kenelm Chillingly: Hänen elämänvaiheensa ja mielipiteensä

by Baron Edward Bulwer Lytton Lytton

"Rakas isäni! Teitä ja minun rakasta äitiäni varmaankin ilahduttaa kuulla että London yhä edelleen on hyvin kohtelias minulle: että 'arida nutrix leonum' lukee minua siihen miellyttävään jalopeurain luokkaan, joita muodin-mukaiset ladyt laskevat polvirakkiensa seuraan. Nyt on kuusi vuotta siitä kuin minun sallittiin katsella näitä harvinaisuuksia Mr Webby'n turvapaikan aukosta. Minusta tuntuu, vaikka kenties erehdyn, kuin seura-elämän henki olisi nähtävästi muuttunut tällä lyhyellä ajalla. Onko tämä muutos parempaan-päin, se on asia, jonka heitän niiden ratkaistavaksi, jotka kuuluvat edistyspuolueesen.

"Minä en usko että läheskään niin moni nuori lady kuusi vuotta takaperin maalasi silmäripsensä ja värjäsi hiuksensa; muutamat heistä ehkä jälittelivät koulupoikain keksimää siansaksaa, jota pienet novellin kirjoittajat levittelivät; he käyttivät sellaisia lausetapoja kuin 'kauhean hauskaa,' 'julman kaunista,' j.n.e. Mutta nyt minä huomaan koko joukon, joka on muuttunut siansaksaksi, paitsi lausetapoja — siansaksaa ajatuksissa, tunteissa, siansaksaa, jossa näkee hyvin vähän naisesta jälellä, eikä niin mitään ladysta.

"Sanomalehden kirjoittajat sanovat että tämä on meidän aikamme nuorten miesten syy; että nuoret miehet pitävät siitä, ja että nuo kauniit miesten-onkijattaret pukevat hyttysiänsä niihin väreihin, jotka parhaiten houkuttavat pyydettäviä käymään onkeen. Onko tämä puolustus tosi vai ei, sitä en ota päättääkseni. Mutta minusta on kummallista että minun ikäiseni miehet, jotka ovat olevinaan niin vireät, ovat enemmän uuvuksissa olevaa sukua, kuin kymmenen tai kaksikymmentä vuotta vanhemmat miehet, joita he katsovat hitaiksi. Tapa ottaa ryyppy aamuisin on vallan uusi aate, joka aate nykyänsä on varsin tavallinen. Adonis pyytää 'ylösajajaa' ennenkuin hänellä vielä on kyllin voimia vastata Venus'en kirjeesen. Adonis'ella ei ole voimaa ottaa jaloa naukkua, mutta hänen heikko ruumiin-rakennuksensa vaatii kiihoittavaa ainetta, ja hän ryypiskelee alinomaa.

"Ne korkeasukuiset tai seura-elämän menestykseen katsoen kuuluisat miehet, jotka kuuluivat teidän aikaanne, rakas isäni, ovat vieläkin hienon käytöksensä ja puhetapansa kautta, joka on enemmän tai vähemmän kohtelias, eikä kirjallista sivistystä vailla, etevämmät kuin minun ikäiseni miehet samaa säätyä, jotka minusta näyttävät ylpeilevän siitä, ett'eivät ketään kunnioita eivätkä mitään osaa, ei edes kielioppia. Mutta meille vakuutetaan että maailma yhä paranee. Tämä uusi aate on täydessä voimassa.

"Yhteiskunta kokonaisuudessaan on tullut erinomaisen itseluuloiseksi oman edistymisensä oivallisuuteen katsoen, ja niillä yksityisillä henkilöillä, jotka kokonaisuuden muodostavat, on sama ystävällinen ajatus itsestänsä. On tietysti monta poikkeusta siitä, mikä minusta näyttää olevan vallitsevana tuntomerkkinä nousevaan sukupolveen katsoen yhteiskunnassa. Näistä poikkeuksista minä mainitsen ainoastaan erinomaisimmat. Place aux dames, ensimmäisen, jonka mainitsen, on Cecilia Travers. Hän ja hänen isänsä ovat nyt kaupungissa, ja minä tapaan heidät usein. Minä en voi ajatella mitään sivistynyttä aikakautta maailmassa, jolle ei sellainen nainen, kuin Cecilia Travers, olisi koriste, sillä hän on olennainen naisen esikuva — sitä on naisluonteen kauneimman puolen suhteen. Minä käytän mieluisemmin nimitystä, 'nainen,' kuin tyttö, sentähden että Cecilia Travers'ia ei voi lukea 'Aikakauden tyttöjen' joukkoon. Voisi sanoa häntä neitoseksi, neitsyeksi, immeksi, mutta häntä voisi yhtä vähän nimittää tytöksi, kuin hyvin kasvatettua franskalaista demoiselle'a voisi kutsua nimellä 'fille'. Hän on kyllin kaunis miellyttämään jokaisen miehen silmää, mutta hänen kauneutensa ei ole sitä laatua, joka huikasee kaikkia miehiä liian paljon voidaksensa lumota yhtä miestä; sillä minä — joka, Jumalan kiitos, puhun vaan melkein tiedon mukaan — luulen että rakkaus naiseen käsittää tunteen, että jotain omistetaan; tahdotaan erityisentää omistamaansa kokonaan omanansa, eikä sellaisena, jota koko maailmaa kutsutaan ihailemaan. Minä voin vallan hyvin käsittää kuinka rikas mies, jolla on niin sanottu huomattava paikka, jossa komeat huoneet ja uhkeat puistot ovat avoinna kaikille tarkastajoille, niin että hänellä ei ole yhtään erityistä piilopaikkaa koko linnassansa, rientää kauniisen majaan, jossa hän on vallan itsekseen, ja josta hän voi sanoa: 'Tämä on koti — tämä on kokonaan minun."

"Mutta on sellaisia kauneuden lajia, jotka ovat oikeita näkyleipiä — joita yleisö luulee saavansa ihailla yhtä suurella oikeudella kuin omistaja itse; ja itse näkyleipä kävisi huonoksi ja pilaantuisi, jos yleisöä kiellettäisiin sitä katselemasta.

"Cecilia Travers'in kauneus ei ole mikään näyteleivän kauneus. Hänessä on jotain, joka herättää luottamusta. Jos Desdemona olisi ollut hänen kaltaisensa, niin Othello ei olisi ollut mustasukkainen. Mutta silloin Cecilia ei olisi pettänyt isäänsä — eikä hän, minun luullakseni, olisi mustasta moorilaisesta sanonut toivovansa että Jumala olisi antanut hänelle sellaisen miehen. Hänen henkiset ominaisuutensa ovat yhtä pitäväiset hänen ulkonaisen olentonsa kanssa. Hänen taidollisuutensa eivät ole loistavat, mutta yhdistettyinä muodostavat ne miellyttävän kokonaisuuden. Mitä luontoon tulee, niin ei kukaan tiedä minkäluontoinen nainen on, ennenkuin suututtaa häntä. Mutta minä oletan että hänen luontonsa on, tavallisuuden mukaan, hyvä ja iloinen. Rakas isäni, joll'ette olisi niin älyllinen mies, voisitte tästä kiitoksesta, jota olen Cecilia Travers'ista lausunut, tulla siihen päätökseen että olen häneen rakastunut. Mutta epäilemättä te keksitte sen totuuden, että mies, joka rakastaa naista, ei punnitse hänen hyviä avujansa niin vakaalla kädellä kuin se, joka pitää tätä teräskynää. Minä en ole Cecilia Travers'iin rakastunut. Toivoisin olevani. Kun Lady Glenalvon, joka yhä on erinomaisen hyvä minulle, joka päivä sanoo: 'Cecilia Travers olisi erittäin sopiva vaimo teille', niin minulla ei ole sanaakaan vastattavana, mutta minun ei tee ensinkään mieli kysyä Cecilia Travers'ilta tahtoisiko hän tuhlata hyviä avujansa henkilön hyväksi, joka niin kylmästi niitä arvostelee.

"Minä kuulen että hän on antanut rukkaset sille miehelle, jonka kanssa hänen isänsä tahtoi häntä menemään naimisiin, ja että hylätty kosija lohdutti itsensä naimalla toisen. Epäilemättä toisia kosijoita, jotka ovat yhtä hyvät kuin hän, pian ilmauntuu.

"Oi, sinä rakkahin kaikista ystävistäni — ainoa ystävä, jonka minä katson uskotuisekseni — tulenko minä milloinkaan rakastamaan? ja jos en, miksi ei? Väliin minusta tuntuu kuin minulla sekä rakkauteen että kunnianhimoon katsoen olisi mahdoton ideaali, että minun aina täytyy olla välinpitämätön sellaisen rakkauden ja sellaisen kunnianhimon suhteen, jotka ovat minun saavutettavissani. Minulla on se luulo, että jos minä rakastuisin, niin rakastaisin yhtä palavasti kuin Romeo, ja tämä ajatus herättää minussa peloittavia aavistuksia; jos minä löytäisin esineen, joka herättäisi kunnianhimoani, niin minä yhtä hartaasti sitä tavoittaisin kuin — kenenkä minä mainitsen? — Caesar'in tai Cato'n? Mutta nyky-ajan ihmiset sanovat kunnianhimoa epäkäytölliseksi hullutukseksi, jos sitä harjoitetaan tappiolla olevalla puolella. Cato olisi pelastanut Rooman roistoväen ja diktaatorin vallasta; mutta Roomaa ei voitu pelastaa, ja Cato lankesi omaan miekkaansa. Jos meillä nyt olisi Cato, niin ruumiin-avaus-tutkinnon pöytäkirja ilmoittaisi sen olleen 'itsemurhan mielenhäiriön johdosta,' ja tätä selitystä olisi vahvistettu hänen mielettömän vastustuksensa kautta roistoväkeä ja diktaatoria kohtaan. Kun on puhe kunnianhimosta, niin tulen nyt toiseen poikkeukseen meidän päivien nuorisosta — minä olen puhunut neidestä, nyt tahdon mainita jotain nuoresta herrasta. Ajatelkaa noin viidenkolmatta vuotiasta miestä, joka siveellisesti on noin viisikymmentä vuotta vanhempi kuin kuudenkymmenen vuotias terve mies — ajatelkaa häntä varustettuna vanhuuden aivolla ja olevan nuoruuden kukoistuksessa — sydämellä, joka on sulanut yhteen aivon kanssa ja antaa lämmintä verta jäykistyneille aatteille — miestä, joka pilkkaa kaikkea mitä minä katson yleväksi, mutta ei tekisi mitään, jota hän katsoo huonoksi — jolle pahe ja hyvät avut ovat yhtä vähä-arvoiset kuin ne olivat Goethe'n estetiikille — joka ei milloinkaan panisi elämänkeinonsa alttiiksi varomattoman hyveen harjoittamisen kautta eikä milloinkaan häpäisisi mainettansa alentavan paheen kautta. Ajatelkaa tätä miestä, teräväjärkiseksi, ilman oman tunnon arveluja ja ilman pelkoa — hyväpäiseksi, vaan neroa vailla olevaksi. Ajatelkaa tätä miestä, ja älkää hämmästykö, kun minä sanon teille, että hän on Chillingly.

"Chillingly-suku on hänessä päässyt korkeimmillensa ja tullut enin Chillingly'iseksi. Minusta tuntuu todella kuin eläisimme ajassa, joka juuri sopii Chillingly'ein maailman katsannoille. Niillä kymmenillä vuosisadoilla kuin meidän suvulla on ollut vakinainen asunpaikka ja nimi, on se ollut niinkuin tyhjä ilma. Sen edustajat elivät kuumaverisissä ajoissa, ja heidän täytyi pysyä hiljaisessa vedessä vertauskuvallisten seipiensä kanssa. Mutta meidän aikamme, rakas isäni, on niin kylmäverinen, ett'ei voi olla liiaksi kylmäverinen jos mieli menestyä. Mitä Chillingly Mivers olisi voinut olla ajalla, jolloin ihmiset pitivät uskonnollista uskontunnustansa arvossa, jolloin heidän valtiolliset puolueensa katsoivat asiaansa pyhäksi, ja heidän johtajansa olivat sankareja? Chillingly Mivers ei olisi saanut viisikään tilaajaa 'The Londoner'ille.' Mutta nyt on 'The Londoner' valistuneen yleisön lempi-sanomalehti; se turmelee yhteiskunnallisen järestön perusteet, koettamattakaan niitä parantaa; ja jokainen uusi sanomalehti, jos se mielii menestyä, noudattaa 'The Londoner'in' esimerkkiä. Chillingly Mivers on suuri mies ja aikakauden mahtavin kirjailija, vaikka ei kukaan tiedä mitä hän on kirjoittanut. Chillingly Gordon on vieläkin mainiompi todiste Chillingly-arvon nousemisesta muodin-mukaisilla markkinoilla.