"Aivan oikein," sanoi Mivers, "ja siitä syystä että ennen valtio-asioissa voitiin suoraan valita hyvän ja pahan välillä. Sitä voi harvoin tehdä nyt. Korkeasti sivistyneiden miesten, joiden täytyy joko hyväksyä tai hyljätä teko, on punnitseminen paha pahaa vastaan — hyväksymisen pahaa tai hylkäämisen pahaa; ja jos he edellisen valitsevat, niin he tekevät sitä sentähden, että se on vähempi paha niistä."
"Teidän määritelmänne on erittäin hyvä," sanoi Gordon, "ja minä perustan siihen anteeksipyyntöäni siitä, jota serkkuni katsoo valheellisuudeksi."
"Minä oletan että tämä on todellinen elämä," sanoi Kenelm surullisesti hymyillen.
"Tietysti se on," sanoi Mivers.
"Joka päivä minkä elän," huokasi Kenelm, "vahvistaa yhä enemmän minun vakuutustani siitä, että todellinen elämä on haaveellinen valhe. Kuinka mielettömästi on filosoofeilta väittää ett'ei kummituksia ole: mimmoisia kummituksia me mahdammekaan olla henkien mielestä."
"Viisaitten henget
Istuvat pilvissä pilkaten meitä."
KUUDES LUKU.
Chillingly Gordon ei laiminlyönyt vahvistaa tuttavuuttansa Kenelm'in kanssa. Hän kävi usein hänen luonansa aamusilla, kävi väliin iltapuolilla ratsastamassa hänen kanssansa, saattoi häntä tutuksi omien tuttaviensa kanssa, jotka parhaasta päästä olivat innokkaita parlamentin jäseniä, eteenpäin pyrkiviä asianajajia tai valtiollisia sanomalehden kirjoittajia, mutta suuri joukko oli vaan loistavia laiskureita — klubi-miehiä, sportti-miehiä, ylhäisiä ja varakkaita muodin-mukaisia miehiä. Hän teki tätä tahalla, sillä nämä miehet puhuivat hänestä hyvää — puhuivat hyvää ei ainoastaan hänen taidollisuuksistansa, vaan hänen kunniallisesta luonteestansakin. Hänen tavallinen lempinimensä oli "Rehellinen Gordon." Kenelm luuli ensin että tämä oli pilkallinen haukkumanimi; mutta sitä ei se ensinkään ollut. Hän oli saanut sen siitä että hän niin suoraan ja rohkeasti lausui mielipiteitä, jotka ovat sitä suoraa laatua, joka jokapäiväisessä puheessa sanotaan "humbug'in puutteeksi." Mies ei suinkaan ollut tekopyhä; hän ei ollut uskovinansa mitä hän ei uskonut. Hän uskoi hyvin vähän muuta kuin edellisen puolen sananparresta: "Jokainen ihminen omasta puolestaan, — ja Jumala meidän kaikkein puolesta."
Mutta vaikka Chillingly Gordon oli teoreetisesti uskoton sellaisiin asioihin katsoen, jotka ovat siveiden yleinen uskontunnustus, niin hänen elämässänsä ei kuitenkaan ollut mitään, joka ilmoitti taipumusta paheihin: hän oli erittäin tarkka kaikissa toimissaan, ja aroissa kunnian-asioissa hänen ikäisensä miehet mieluisimmin valitsivat hänen asian ratkaisijaksi. Vaikka hän oli niin suorasti kunnianhimoinen, niin ei kukaan voinut syyttää häntä koettavan kiivetä ylös suojelijain hartijoille. Hänen luonteessansa ei ollut mitään orjamaista, ja vaikka hän oli valmis lahjomaan vaalimiehiä, jos tarvittiin, ei kuitenkaan mikään rahasumma olisi voinut häntä ostaa. Hänen ainoa pää-himonsa oli vallanhimo. Hän nauroi pilkallisesti isänmaanrakkaudelle, niinkuin vanhanaikaiselle valeluulolle, filantropiialle, niinkuin herkkätuntoiselle korvapuheelle. Hän ei tahtonut palvella maatansa, vaan hallita sitä. Hän ei tahtonut koroittaa maatansa, vaan itseänsä. Hänellä ei sen vuoksi ollut omantunnon epäilyksiä, ja hän oli ilman periaatteita, niinkuin vallanhimoiset usein ovat; mutta jos hän saisi valtaa, niin hän kuitenkin luultavasti käyttäisi sitä hyvin, siitä päättäen, kuinka hän arvosteli rehellisyyttä ja voimaa. Minkä vaikutuksen hän teki Kenelm'iin, voi nähdä seuraavasta kirjeestä:
Sir Peter Chillingly, Bart:ille, j.n.e.