Tänä iltana oli paljon ihmisiä ylhäisten maailmasta suuren miehen talossa. Sattui olemaan arveluttava hetki ministerille. Hänen kabinettinsa kohtalo riippui erään lakiehdoituksen päätöksestä, joka ehdoitus seuraavalla viikolla otettaisiin keskusteltavaksi alihuoneessa. Etevä mies seisoi huoneidensa ovessa vieraita vastaanottamassa, ja vieraiden joukossa olivat viholliset ehdoituksen tekijät sekä vastustus-puolueen johtajat. Hänen hymynsä ei ollut vähemmän suloinen heille, kuin hänen parhaimmille ystävilleen ja uskollisimmille auttajilleen.
"Tämä kai nyt on realismia," sanoi Kenelm itsekseen; "mutta totuutta se ei ole, eikä se ole mukavuutta." Hän nojasi seinää vasten lähellä ovea ja katseli tarkasti ja vakaan-näköisenä mainion isäntänsä kasvoja. Hän huomasi tuon kohteliaan hymyn ja säädyllisen käytöksen ohessa huolen merkkejä. Katse oli hajamielinen, posket vajonneet ja otsa rypyssä. Kenelm loi katseensa pois ja silmäeli elämän yleisillä maanteillä kulkevain kuhnurien vilkkaita kasvoja. Heidän katseensa eivät olleet hajamieliset, heidän otsansa ei rypyssä; heidän ajatuksensa näyttivät olevan vallan mielityössään vaihtaessansa jonkin joutavia kohteliaisuuksia. Moni heistä oli mieltynyt lähenevään taisteluun, mutta se oli suureksi osaksi vaan sellaista mieltymystä, kuin pienten rahasummain veikan-panijoilla voi olla Derby-päivällä — juuri kyllin tehdäksensä kilpa-ajoa hauskaksi; mutta ei kyllin tehdäksensä voittoa suureksi iloksi, tai tappiota suureksi huoleksi.
"Meidän isäntämme on kipeän näköinen," sanoi Mivers kääntyen Kenelm'iin. "Minä huomaan hänessä luuvalon merkkejä. Tunnettehan minun aforismini: 'ei mikään ole luuvalolle niin vaarallista kuin kunnianhimo,' etenkin parlamentillinen kunnianhimo."
"Te ette ole niitä ystäviä, jotka tahtovat pakoittaa minulle tätä taudin lähdettä; suvaitkaa minun kiittää teitä siitä."
"Teidän kiitoksenne eivät ole paikallansa. Minä vakaasti kehoitan teitä rupeamaan valtiollisiin toimiin."
"Luuvalosta huolimatta?"
"Luuvalosta huolimatta. Jos te voisitte katsella maailmaa niin kuin minä, silloin neuvoni voisi olla toisellainen. Mutta teidän sielunne on täynnä epäilyksiä ja haaveita ja kummallisuuksia, ja teillä ei ole muu edessä kuin haihduttaa ne toimeellisessa elämässä."
"Te olette osaksi tehnyt minua siksi kuin nyt olen — heittiöksi; teidän on jossakin määrin vastaaminen minun epäilyksistäni, haaveistani ja kummallisuuksistani. Teidän neuvostanne minä tulin Mr Welby'n kouluun sillä ijällä, jolloin vesan taivutus muodostaa puun muodon."
"Ja minä ylpeilen itse siitä neuvosta. Minä mainitsen syyt, miksi sen annoin: nuorelle miehelle on verraton etu alkaa elämän juoksunsa täydellisesti tuntien niitä uusia aatteita, jotka tulevat vähemmässä tai suuremmassa määrässä vaikuttamaan hänen sukupolveensa. Welby oli näiden aatteiden taitavin edustaja. Se on ihmeellinen onni, kun uusien aatteiden levittäjä on jotain enempää kuin kirjan-oppinut filosoofi — kun hän on täydellinen 'maailman mies,' on mitä me painolla sanomme 'käytöllinen.' Niin, te olette kiitollisuuden velassa minulle siitä että hankin teille sellaisen opetuksen, ja pelastin teidät imelyydestä ja hellätuntoisuudesta, Wordsworth'in runoudesta ja John serkun jänterekristillisyydestä."
"Se, josta minun pelastitte, olisi kenties tehnyt minulle enemmän hyvää, kuin kaikki mitä te minulle hankitte. Minä luulen, että kuin kasvatuksen onnistuu panna vanha pää nuorille hartioille, niin sommitelma ei ole terve — se estää verenkulkua ja heikontaa suonen tykytyksen. Minun ei kuitenkaan tule olla kiittämätön; teidän tarkoituksenne oli hyvä. Niin, minä oletan että Welby on käytöllinen; hän ei usko mitään ja hän on saanut hyvän viran. Mutta isäntämmekin, luullakseni, on käytöllinen; hänen virkansa on paljoa korkeampi kuin Welby'n ja kuitenkaan hän ei kokonaan ole ilman uskoa, vai kuinka?"