"Hän oli syntynyt ennen kuin uudet aatteet pääsivät käytölliseen voimaan; mutta siinä määrässä kun ne ovat sitä saavuttaneet, on hänen uskonsa ehdottomasti vähentynyt. Minä en luulisi hänen nyt uskovan paljon, paitsi näitä kahta väitettä: ensiksi, että, jos hän uusia aatteita hyväksyy, saapi hän valtaa ja saa sen pitää, ja jos hän ei niitä hyväksy, ei mikään valta kysymykseen tule; ja toiseksi, että jos uudet aatteet tulevat vallitsemaan, on hän paras mies varmuudella niitä johtamaan — tämä on ministerille kylläksi uskoa. Ei minkään viisaan ministerin tule enempää uskoa."
"Eikö hän usko että se laki-ehdoitus, jota hän tulevalla viikolla tulee vastustamaan, on huono?"
"Tietysti se on huono seurauksiin katsoen, sillä jos se pääsisi voimaan, se kukistaisi hänen; minä olen varma siitä, että se itsessänsä on hänen mielestänsä hyvä, sillä hän itse ehdoittelisi sitä, jos hän vastustuspuolueesen kuuluisi."
"Minä huomaan että Pope'n määritelmä on oikea: 'Puolue on monien hulluus harvoin hyödyksi'."
"Ei, se ei ole totta. On väärin käyttää sanaa hulluus monille; monet ovat kyllä viisaat — he tuntevat omia tarkoituksiaan ja he käyttävät harvain taitoa tarkoituksiensa saavuttamiseen. Jokaisessa puolueessa monet pitävät silmällä harvoja, jotka nimeksi heitä johtavat. Mies pääsee pääministeriksi sentähden että hän monien mielestä näyttää olevan sopivin mies heidän mieltänsä noudattamaan. Jos hän rohkenisi olla toista mieltä kuin he, niin he panevat hänen siveelliseen kaakkipuuhun ja viskaavat hänen päällensä likaisimmat kivensä ja enin-mädänneet munansa."
"Väite olisi silloin käännettävä, ja puolue olisi siinä tapauksessa paremmin harvain hulluus monien eduksi."
"Näistä kahdesta väitteestä on jälkimmäinen oikeampi."
"Suvaitkaa minun pitää järkeni ja kieltäytyä olemasta yksi noita harvoja."
Kenelm läksi serkkunsa luota ja meni erääsen huoneesen, jossa oli vähemmän väkeä, jossa hän näki Cecilia Travers'in istuvan nurkassa Lady Glenalvon'in kanssa. Hän meni heidän luoksensa, ja lausuttuansa muutamia jokapäiväisiä lauseparsia, Lady Glenalvon lähti pois puhumaan ulkomaisen lähettilään kanssa, ja Kenelm istui sille tuolille, josta hän oli noussut.
Kenelm'istä oli oikein hauskaa katsella Cecilian kirkasta ja puhdasta otsaa; ja suloista kuulla tätä lempeää ääntä, jolla ei ollut mitään teeskenneltyjä väreitä, ja joka ei lausunut mitään joutavia sukkeluuksia.