Lord Thetford tottelee isällisiä kehoituksia. Hän tukehuttaa luonnolliset taipumuksensa, jotka eivät ole taide-aistia vailla eikä miehuuttomia; sillä yhdeltä puolen hän suuresti ihailee soitantoa ja maalausta; ja toiselta puolen hän innolla harrastaa sport'ia, etenkin metsästystä. Hän ei kuitenkaan salli näiden viehättäväin huvien estää itseään huomiolla alihuoneen toimia silmällä pitämästä. Hän on jäsenenä komiteoissa, hän on puheenjohtajana terveyskysymyksiä koskevissa yleisissä kokouksissa, ja toimittaa tehtävänsä hyvin. Hän ei vielä ole puhujana ottanut osaa väittelyyn, mutta hän onkin vaan kaksi vuotta parlamentissa ollut, ja hän noudattaa isänsä neuvoa olla puhumatta kolmanteen vuoteen saakka. Mutta hän ei ole ilman vaikutusvoimaa puolueen aatelisen nuorison piirissä, ja hänessä on sitä ainetta, josta kabinetin korinttisia pylväitä suurella menestyksellä veistetään, kun aika tulee. Hän on sydämessään vakuutettu siitä, että hänen puolueensa menee liian pitkälle ja toimii liian joutuisasti; mutta hän seuraa kuitenkin tätä puoluetta keveällä mielellä, ja seuraisi sitä yhä, menköön se vaikka hiiteen. Hän kuitenkin mieluisimmin soisi sen toista tietä menevän. Muuten hauska, kirkassilmäinen, iloinen nuori mies; ja yleisen viran väli-ajoilla luo hän päivänpaistetta kolkkoihin metsästys-kenttiin ja raittiin leyhkän kuumiin tanssi-saleihin.
"Kunnon veli," sanoi Lord Thetford viskaten sikarrinsa pois, "minä vallan hyvin käsitän että teillä on ikävä — teillä ei ole mitään muuta tehtävää!"
"Mitäpä voin tehdä?"
"Tehkää työtä."
"Tehdä työtä!"
"Niin, teillä on kylläksi hyvä pää käsittääksenne että teillä on sielu; ja sielu on ruumiin väsymätön hyyryläinen; se vaatii aina jonkinlaista tointa, ja vieläpä säännöllistä tointa; se tarvitsee jokapäiväistä harjoitusta. Annatteko sielullenne sitä?"
"Sitä en tiedä, mutta sieluni aina toimii yhtä tai toista."
"Mutta vaihtelevaisesti — ilman määrättyä esinettä."
"Se on totta."
"Kirjoittakaa kirja, ja se on oleva oikealla tuulellaan."