"Miss Travers kuuntelee suurella huomiolla hänen puhettansa. Kuinka serkkunne kasvot kirkastuvat hänen puhuessansa! Hän on todella kaunis, kun hän noin innostuu."

"Niin, minä luulisin häntä vaaralliseksi kosijaksi. Hän on sukkela, vilkasluontoinen ja rohkea; hän voisi suuresti rakastua suureen omaisuuteen ja puhua sen omistajan kanssa innolla, jommoista Chillingly harvoin osoittaa. No, tuo ei minuun koske."

"Sen tulisi kuitenkin sitä tehdä."

"Voi, voi tuota 'tulisi' mikä kamalan surullinen tarkoitus tuossa yksinkertaisessa puheenparressa on! Kuinka onnellinen elämämme olisi, kuinka suuret meidän tekomme, kuinka puhtaat meidän sielumme, jos kaikki voisimme olla sellaiset kuin meidän tulisi olla!"

KAHDEKSAS LUKU.

Me rakennamme usein likeisiä tuttavuuden liittoja maalaiskartanon ahtaassa piirissä, tai hiljaisella kylpypaikalla, tahi pienessä kaupungissa mannermaalla, jotka haihtuvat kaukaiseksi tuttavuudeksi London'in elämän pauhaavassa pyörteessä, eikä kuitenkaan voi kumpaakaan puolta syyttä tahallisesta vieraantumisesta. Niin oli laita Leopold Travers'in ja Kenelm Chillingly'n. Travers oli, kuten olemme nähneet, ollut erittäin huvitettu keskustelusta nuoren muukalaisen kanssa, joka oli vastakohta seurustelutapaan katsoen hänen maalaisille tuttavillensa. Mutta kun hän taas oli palannut London'iin säsongin ajaksi, oli hän, ennenkuin hän jälleen tapasi Kenelm'in, uudistanut vanhaa tuttavuutta miesten kanssa, jotka olivat samalla kannalla kuin hän — upsiereja siinä rykmentissä, jonka koristeena hän kerta oli ollut, muutamat naimattomia, toiset leskimiehiä niinkuin hän itse; toisia, jotka olivat olleet hänen kilpaajoitansa muodin maailmassa, ja vieläkin olivat iloisia laiskureita; ja harvoin tapahtuu että pääkaupungissa pidetään likeistä ystävyyttä toiseen sukupolveen kuuluvan henkilön kanssa, joll'ei ole jotain yhteistä yhdistintä taiteen ja tieteen harjoituksessa, tai ystävällinen yhtämielisyys valtiollisessa puolueriidassa. Sentähden Travers ja Kenelm olivat olleet hyvin vähän yhdessä siitä kuin he ensin kohtasivat toisiansa Beaumanoir'in luona. Silloin tällöin he kohtasivat toisiansa samoissa täpötäysissä salongeissa, ja nyykäyttivät päätänsä toisilleen ja tervehtivät toisiansa. Mutta heidän tapansa olivat vallan erilaiset. He eivät tuttavallisesti seurustelleet samoissa taloissa; eivätkä he käyneet samoissa klubeissakaan. Kenelm'in etevin ruumiinharjoitus oli yhä vielä pitkät, varhaiset kävelymatkat maalaisten esikaupunkien halki; Leopold'in oli ratsastus puistoon myöhemmin päivällä. Näistä molemmista miehistä oli Leopold paljon enemmän mieltynyt huveihin. Taas palattuansa pääkaupungin elämään, antautui hänen tulinen ja seuraa rakastavainen luonteensa innolla, samoin kuin nuoruudessakin sen keveihin nautintoihin.

Jos näiden miesten keskenäinen väli olisi ollut yhtä tuttavallinen kuin Nesdale Park'issa, niin Kenelm luultavasti useammin olisi nähnyt Ceciliaa hänen kodissaan; ja se ihaileminen ja kunnioitus, jota tyttö nyt jo oli hänessä herättänyt, olisi kenties kypsynyt paljon hellemmäksi tunteeksi, kun hän siten olisi saanut selvemmän käsityksen tästä suloisesta ja naisellisesta sydämestä ja sen heränneestä rakkaudesta häneen.

Hän oli kirjoittanut jotenkin epämääräisesti kirjeessänsä Sir Peter'ille että "hänestä väliin tuntui kuin hänen välinpitämättömyytensä rakkauteen ja kunnianhimoon katsoen tuli siitä että hänellä oli joku mahdoton ideaali molemmissa." Mutta likemmältä tätä tarkasteltuansa, hän ei voinut suoraan vakuuttaa itseänsä siitä että hän oli luonut itselleen naisen ja vaimon ideaalin, joka olisi vastakkainen Cecilia Travers'iin todellisuudessa. Päinvastoin, kuta enemmän hän ajatteli Cecilian jaloja ominaisuuksia, sitä enemmän ne näyttivät vastaavan jokaista ideaalia, joka unien hämärässä oli hänen mieltänsä viehättänyt, ja kuitenkin hän tiesi ett'ei hän häntä rakastanut, ett'ei hänen sydämensä ollut yhtäpitäväinen hänen järkensä kanssa. Ja hän nöyrtyi surullisena siihen uskoon, ett'ei missään tällä kiertotähdellä, jonka asukasten tavalliset riennot ja pyrinnöt olivat hänelle vallan vieraat, mikään hymyilevä seurakumppani, mikään totinen puoliso häntä odottanut. Sen mukaan kuin tämä luulo vakaantui, lisääntyi hänen väsymyksensä pääkaupungin teeskenneltyyn elämään ja sen huveihin ja hän alkoi ikävöidä täydellistä vapautta ja raittiita jalkamatkoja. Hän usein kateudella ajatteli kuljeksivaa laulajaa, ja arveli tapaisiko hän hänen vielä, jos hän taas lähtisi kuljeksimaan samoja seutuja.

YHDEKSÄS LUKU.

On lähes viikko siitä kuin Kenelm tapasi Cecilia'n, ja hän istuu huoneissansa Lord Thetfordin kanssa kolmen aikana iltapuolella eli sillä tunnilla, joka pääkaupungin laiskureille on vaikein saada kulumaan. Niiden nuorten miesten joukossa, jotka olivat Kenelm'in ikäisiä ja hänen säätyänsä ja joiden kanssa hän seurusteli ylhäisten maailmassa, oli kenties Beaumanoir'in nuori perillinen se, joka enin "häntä miellytti ja jonka kanssa hän enin oli yhdessä; ja vaikka Lord Thetford'illa ei ole mitään tekemistä kertomukseni suoranaisen juoksun kanssa, kannattaa kuitenkin viipyä tässä muutamia minuutteja kuvaamaan yhden niitä parhaimpia henkilöitä, joita viimeinen sukupolvi on luonut näyttämään osaa, jommoista Lord Thetford'in kaltaisten nuorten miesten täytyy syntyperänsä ja omaisuutensa johdosta näyttää sillä näyttämöllä, jonka edestä esirippu ei vielä ole nostettu. Määrättynä sellaisen perheen pääksi, joka ruhtinaallisten tiluksien ja historiallisen nimen ohessa omistaa rohkean, vaikka rehellisen halun valtiollisen vallan perään, on Lord Thetford saanut huolellisen kasvatuksen, varsinkin aikansa uusiin aatteihin katsoen. Hänen isänsä, vaikka hän oli tavallista lahjakkaampi mies, ei milloinkaan ollut ottanut tehokasta osaa julkiseen elämään. Hän toivoo että hänen vanhin poikansa sitä tekee. Beaumanoir'in suku on ollut Whig-puoluelaisia William III:nen ajoista saakka. He ovat ottaneet osaa puolueen menestyksiin ja vastoinkäymisiin, jota ei mikään valtiollinen mies voi toivoa joutuvan häviöön tai heikontuvan, niin kauan kuin perustuslaillinen hallitus on olemassa Englannissa. George I:sen hallituksesta George IV:nen kuolemaan asti oli Beaumanoir'in perhe yhä edistymässä. Käykää katselemassa sen perhe-kuvien kokoelmaa, niin teidän täytyy ihailla sukua, joka vähemmässä ajassa kuin vuosisadassa on antanut niin monta miestä valtion palvelukseen tai hovin koristukseksi — niin monta ministeriä, lähettilästä, kenraalia, kammariherraa ja tallimestaria. Kun nuorempi Pitt kukisti suuret Whig-perheet, katosivat Beaumanoir'it verrannollisesti hämärään; he tulivat taas näkyviin William IV:nen hallitukseen tullessa ja antoivat taas valtiolle varustusta ja hoville koristeita. Nykyisellä Lord Beaumanoir'illa, vaikka hän valtio-asioissa on poco curante, on ainakin korkeita hovivirkoja; ja hän on tietysti kreivikuntansa lord-luutnantti ja sukkanauhan tähdistön ritari. Hän on mies, jolta hänen puolueensa johtajat ovat tottuneet neuvoa kysymään vaikeissa asioissa. Hän lausuu mielipiteensä salaisesti ja vaatimattomasti, eikä hän milloinkaan suutu, vaikka ne hyljätään. Hän uskoo että aika on tuleva, jolloin Beaumanoir'in perheen päämiehen tulee alentaa itsensä kirjoituttamaan nimensä vaaliluetteloihin ja taistella käsikahakassa Hodge'n tai Hobson'in kanssa isänmaan asian puolesta Whig'ien hyväksi. Ollen liian hidas tai liian vanha itse tehdäksensä sitä, sanoo hän pojallensa: "Sinun täytyy se tehdä: minun elinaikanani kyllä voivat asiat olla niinkuin tähän saakka, ilman ponnistuksia minun puolestani. Sinun puolestasi vaaditaan sitävastoin ponnistuksia, ja se voi kestää koko sinun aikasi."