"Ei millään muotoa, sir; luvatkaa se minulle. Minä halveksisin itseäni, jos nöyryyttäisin heitä — sillä tavoin."
"Minä ymmärrän, mutta minä en lupaa teille mitään varmaa. Niin kauvan kuin kaupungissa viivytte, asutte minun luonani; emäntäni kyllä hankkii teille huoneen."
"Paljon kiitoksia, sir, mutta minä lähden takaisin iltajunalla; Herra siunatkoon, kuinka myöhäinen jo on! Minun täytyy sanoa teille jäähyväiset. Minulla on muutamia asioita toimitettavina tädilleni, ja minun pitää ostaa uusi nukki Susey'lle."
"Susey on siis tuon pienen kukkapallolla leikkivän tytön nimi?"
"Niin. Minun täytyy joutua matkalle; tuntuu oikein hauskalta, kun olen saanut teitä jälleen nähdä ja olen huomannut että vielä vastaanotatte minua yhtä suurella hyvyydellä, ikäänkuin olisimme vertaisia."
"Ah, Tom, toivoisin olevani teidän vertaisenne — ei, vaan puoleksi niin jalo kuin taivas on teidät tehnyt."
Tom hymyili epäileväisesti ja lähti pois.
"Tuolla onnettomalla rakkauden kiihkolla," sanoi Kenelm itsekseen, "näyttää kuitenkin, kun asiaa oikein miettii, olevan hyvätkin puolensa. Jos se oli vähällä tehdä peto tästä kunnon miehestä — niin, petoakin pahempaa, hirsipuuhun tuomittua murhaajaa — niin se toiselta puolen on tehnyt hienon, hellätuntoisen, ritarillisen herrasmies-luonteen sen ensimmäisen hulluuden rajuista aineista. Niin, minä lähden vastanaineen parikunnan luona käymään. Minä olen melkein varma siitä että ne nyt jo äräjävät ja sylkevät toinen toisillensa kuin koira ja kissa. Moleswich'iin on kohkalainen kävelymatka."