Sir Peter, jolla oli hyvin vähän Carolinesta kerrottavaa, joka mahdollisesti voisi olla arvosta muille kuin hänelle itselle, istui kuitenkin Lady Glenalvonin viereen, niinkuin hänen oli velvollisuus tehdä, ja antoi mitä mielistelevimmän kuvauksen puolisostaan. Sillä välin hän kuitenkin koko ajan ajatteli Kenelmiä ja katseli Ceciliaa.
Cecilia alkoi taas neuloa jotakin salaperäistä naistyötä - tiesi mitä — kenties tohvelia isällensä. Cecilia näytti olevan innostunut työhönsä; mutta hänen silmänsä ja ajatuksensa olivat käännetyt Sir Peteriin. Miksi, sen naislukijani kyllä voivat arvata. Ja kuinka lempeä hänen katseensa on! Hänestä Sir Peterin kasvot olivat miellyttävät, älykkäät ja hyvännäköiset. Hän ihailee hänen vanhanaikuista takkiansa, korkeata kaulahuiviansa ja omituisia housujansa. Hän kunnioittaa hänen harmaita hiuksiansa, jotka eivät ole värjätyt. Hän koettaa löytää likeistä yhdennäköisyyttä tämän valkeaverisen, sinisilmäisen, lihavan, vanhan herrasmiehen ja solakan, mustasilmäisen, synkkämielisen, kookkaan Kenelmin välillä; hän huomaa tämän yhtäläisyyden, jota ei kukaan muu voisi huomata. Hän alkaa rakastaa Sir Peteriä, vaikka tämä ei ole sanaakaan hänelle virkkanut.
Niin, tässä sananen, nuoret lukijani, jota teidän tulee kuulla. Te, sir, joka tahdotte naida tytön, joka hellästi teitä rakastaa ja josta on tuleva kaikin puolin hyvä, käytöllinen vaimo, katselkaa tarkoin miten hän teidän vanhempianne kohtelee — osoittaako hän heille sanomatonta hellätuntoisuutta, puolueetonta kunnioitusta — vaikka ainoasti epäselvästi tätä hellätuntoisuutta ja kunnioitusta huomaisitte, tahi tahtooko hän, jos joku aihe kylmäkiskoisuuteen syntyy teidän ja teidän vanhempanne välillä, lumousvoimallansa saattaa teitä jälleen kunnioittamaan isäänne ja äitiänne vaikk'eivät nämä olisikaan erittäin ystävällisiä häntä kohtaan — jos sellaisen tytön saatte vaimoksenne, niin olkaa varma siitä että olette saanut aarteen. Te olette saanut vaimon, jolle Jumala on antanut kaksi parahinta ominaisuutta: elämän rakkauden ja lujan velvollisuuden tunnon. Mitä minä sanon, rakas nais-lukijani, yhdestä sukupuolesta, se koskee myöskin toista, vaikka vähemmässä määrässä; sillä tyttö, joka menee naimiseen, tulee miehensä perheesen, eikä mies vaimonsa perheesen. Minä en kuitenkaan luota miehen rakkauden syvyyteen naista kohtaan, jos hän ei osoita jossakin määrin hellyyttä hänen vanhempiansa kohtaan. Suokaa anteeksi tämä pitkä poikkeus aineesta, rakas lukija — se ei ole kokonaan poikkeus, sillä kertomukseni vaatii että teidän tulee selvään käsittää, mimmoinen tyttö Cecilia Travers toden perään on.
"Mihin on Kenelm joutunut?" kysyi Lady Glenalvon.
"Toivoisin voimani sanoa sitä teille," vastaa Sir Peter. "Hän kirjoitti minulle että hän lähtee ehkä muutamaksi viikoksi kuljeksimaan 'viileihin metsiin ja uusille laitumille.' Siitä saakka minulla ei ole ollut riviäkään häneltä."
"Te saatatte minut levottomaksi," sanoi Lady Glenalvon. "Minä toivon ettei mitään ole tapahtunut — ei suinkaan hän ole voinut sairastua."
Cecilia herkenee neulomasta ja katsoo levottomasti ylös.
"Rauhoittukaa," sanoi Travers nauraen, "minä tiedän hänen salaisuutensa. Hän on vaatinut Englannin etevimmän tappelijan kaksintaisteluun ja on lähtenyt maalle harjoittelemaan."
"Se on mahdollista," sanoi Sir Peter tyynesti; "minua se ei ensinkään ihmetyttäisi — ihmetyttäisikö se teitä, Miss Travers?"
"Minusta on luultavampaa että Mr Chillingly tekee jonkun hyvän työn muille, jonka hän tahtoo pitää salassa."