"Minä pelastan teitä hänestä, ja en aio lausua rahtuakaan viisautta."
"Täti, minä tulen mukaan."
Tässä Lily hypähti ja otti kiinni Blanchen, joka vastaanotti hänen suuteloitansa nöyrästi ja katseli uteliaisuudella Kenelmiä.
Nyt kello huoneen sisästä ilmoitti että luncheon oli valmis. Mrs Cameron kutsui Kenelmiä ottamaan osaa ateriaan. Hän havaitsi saman tunteen, jota Romulus mahtoi tuntea kun häntä ensin kutsuttiin maistamaan jumalien ambrosiaa. Tämä luncheon ei suinkaan ollut sellainen, että se olisi tyydyttänyt Kenelm Chillinglyä silloin kun hän oli raittiuden ravintolassa. Mutta syystä tai toisesta hän viime aikana oli menettänyt ruokahalunsa; ja tässä tilaisuudessa hän tyytyi hyvin vaatimattomaan osaan huonosti varustettua vatia, jossa oli kananpaistia, ja muutamaan viiniköynnöksen lehdille somasti järjestettyyn kirsimarjaan, jotka Lily hänelle valitsi — samoin kun luultavasti hyvin vähäinen määrä ambrosiaa tyydytti Romulusta silloin kun hän Hebeä katseli.
Kun luncheon oli lopetettu, istui Mrs Cameron kirjoittamaan Elsielle vastausta, ja Lily vei Kenelmin omaan huoneesensa, — jokapäiväisessä puheessa boudoiri vaikkei se suinkaan näyttänyt siltä kun joku bouderisi (ikävöitsisi) siellä. Se oli erinomaisen soma — ei niinkuin täysikasvuisen naisen, vaan niinkuin lapsen uni siitä omasta huoneesta, jota hän tahtoisi saada — ihmeen kaunis, viileä ja siisti; siinä oli seinäpaperit, joihin oli kuvattu ruusuja, mäkikieloja, lintuja ja perhosia; musliini-akuttimia, sidotut ylös kauniilla nauhoilla; pieni kirjakaappi, joka näytti olevan hyvin varustettu, ainakin nidoksiin katsoen; kaunis pieni, ranskalaisilla koristuksilla varustettu kirjoituspöytä, joka näytti niin uudelta ja tahraamattomalta, ettei sitä luultavasti oltu paljon käytetty. Ikkuna oli auki; mäkikieloja ja ruusuja ulkoa kierteli ikkunapieltä pitkin ja levitti suloista hajua pieneen huoneesen. Kenelm meni ikkunan tykö ja katseli näköalaa siitä. "Minä olin oikeassa," sanoi hän itsekseen; "minä arvasin sen." Mutta vaikka hän puhui vaan hiljaa kuiskaen, kuuli Lily kuitenkin mitä hän sanoi.
"Te arvasitte sen. Mitä?"
"Ei mitään; minä puhuin vaan itsekseni."
"Sanokaa minulle mitä te arvasitte — minä vaadin sitä!" ja haltiatar polki kiivaasti pientä jalkaansa laattiaan.
"Vaaditteko? Silloin minä tottelen. Minä olen vähäksi ajaksi vuokrannut itselleni huoneet toisella puolella jokea — Cromwell Lodgessa — ja katsellessani teidän taloanne ohi kulkeissani arvasin että teidän huoneenne oli tässä osassa rakennusta. Kuinka viehättävää on nähdä vettä! Ah! tuossahan on Izaak Walton'in kesä-asunto."
"Älkää puhuko Izaak Walton'ista, muuten tulen riitelemään teidän kanssanne, niinkuin tein Leijonan kanssa, kun hän tahtoi että minun piti rakastaa tätä julmaa kirjaa."