"Kyllä! Mutta totuus ei herätä meissä ajatusta jättää tätä elämän näyttämöä toisen edestä, joka on enimmille meistä mieluisempi. Katsokaa kuinka suloinen ja kaunis ja loistava koko tämä kesämaisema on; hakekaamme siitä puheenaihetta, eikä hautausmaasta, jolla seisomme."
"Mutta eikö löydy kauniimpaa kesämaisemaa, kuin se, jota nyt näemme, ja jota me parhaiten näemme, ikäänkuin unessa, kun otamme puheenaihetta hautuumaalta?" Vastausta odottamatta Lily jatkoi: "Minä istutin nämä kukat; Mr Ewlyn oli äkäinen minulle ja sanoi että se oli paavillista! Mutta hän ei hennonut repiä niitä ylös; minä tulen hyvin usein tänne niitä katselemaan. Luuletteko että se on väärin? Pikku Nell-parka! hän rakasti niin kukkasia. Ja Eleanor isossa haudassa, hänkin kukaties tunsi jonkun, joka kutsui häntä nimellä Nell; mutta hänen hautansa ympärillä ei ole yhtään kukkasia — Eleanor-raukkaa!"
Hän otti kukkaisvihon, joka oli hänen rinnassaan, ja kun hän astui haudan ohitse, pani hän sen murenneelle kivelle.
YHDESTOISTA LUKU.
He lähtivät hautuumaalta ja menivät Grasmereen päin. Kenelm astui Lilyn vieressä; he eivät sanaakaan puhuneet keskenään, ennenkuin tulivat kylän näkyville.
Silloin Lily äkisti pysähtyi, kohoitti suloiset kasvonsa häntä kohti ja sanoi:
"Minä sanoin teille että miettisin sitä, jota eilen illalla minulle sanoitte. Minä olen sitä tehnyt ja tunnen että minulla on syytä kiittää teitä. Te olitte varsin hyvä; minä en ole milloinkaan ennen luullut että olen pahaluontoinen, ei kukaan ole milloinkaan sitä minulle sanonut. Mutta nyt ymmärrän mitä tarkoitatte — väliin minun tunteeni kiihoittuvat, ja silloin minä näytän siltä. Mutta miten minä sitä teille näytin, Mr Chillingly?"
"Ettekö kääntänyt selkäänne minulle kun minä istuin teidän viereenne Mrs Braefieldin puutarhassa, ja ette vastanneet, kun kysyin olinko teitä loukannut?"
Lilyn kasvot kävivät tulipunaisiksi ja hän sammalti vastaessansa:
"Minä en ollut loukkaantunut, minä en ollut suutuksissa, se oli vielä pahempaa."