"En, minä olen sanonut kylläksi selittääkseni miksi minulla väliin on ylpeät ajatukset, ja turhamaiset ajatukset; ja miksi minä silloin sanoin itselleni: 'Kenties minun oikea paikkani on noiden ylhäisten ladyjen piirissä, jotka hän —' mutta se on nyt kaikki ohitse." Hän nousi äkkiä suloisesti nauraen, ja riensi Mrs Cameronin luo, joka hitaasti kulki pitkin puutarhan käytävää kirja kädessä.
KAHDESTOISTA LUKU.
Se oli hyvin pieni iloinen seura, joka tänä iltana oli pappilaan kokoontunut. Lily ei ollut tiennyt että hän saisi tavata Kenelmiä, ja hänen kasvonsa kirkastuivat ihmeellisesti, kun Kenelm hänen sisään tullessaan kääntyi pois kirjahyllyiltä, joihin Mr Ewlyn oli hänen huomiotansa tarkkauttanut. Mutta sen sijaan että Lily olisi häntä lähestynyt, juoksi hän ulos kentälle, jossa Clemmy ja joukko muita lapsia tervehti häntä ilohuudoilla.
"Ettekö tunne Macleanen 'Juvenalia?'" sanoi arvoisa oppinut; "te tulette pitämään siitä paljon — tässä se on — posthuminen teos, Georg Long'in ulosantama. Minä voin lainata teille Munro'n Lucretius nimisen kirjan vuodesta 69. Ah! meillä on vielä muutamia oppineita asettaa saksalaisia vastaan."
"Minua suuresti ilahuttaa kuulla sitä," sanoi Kenelm. "Tulee olemaan pitkä aika, ennenkuin ne mielivät kilpailla meidän kanssa siinä leikissä, jota Miss Clemmy nyt paraikaa järjestää kentällä ja jossa Englanti on saavuttanut euroopalaista mainetta."
"Minä en teitä käsitä. Mikä kaikki se on?"
"Kissa nurkassa. Jos suvaitsette, niin menen ulos katsomaan pääseekö kissa matolle." Kenelm meni ulos lasten tykö, joiden joukossa Lily ei näyttänyt olevan vähimmin lapsellinen. Hän hylkäsi kaikki Clemmyn kehoitukset tulla leikkimään heidän kanssaan ja istui vähän matkan päässä olevalle penkille toimettomana katsojana. Hänen silmänsä seurasivat Lily'n nopeita liikkeitä, hänen korvansa huokuivat sisäänsä hänen iloisen naurunsa sointuisuutta. Oliko tämä todella sama tyttö, jonka hän oli nähnyt hoitavan kukkasia hautakivien välillä! Mrs Ewlyn tuli käyden kentän poikki ja istui penkille Kenelmin viereen. Mrs Ewlyn oli erittäin sivistynyt nainen; kuitenkaan hän ei ollut peloittava, vaan päinvastoin miellyttävä ja hauska; ja vaikka naapuriston ladyt sanoivat että hän puhui niinkuin kirja, niin hänen äänensä lempeys poisti tämän loukkauksen.
"Minä luulen, Mr Chillingly," sanoi hän, "että minun tulee pyytää anteeksi mieheni kutsumusta sellaiseen, joka tietysti teille on yhtä vähäpätöinen kuin lastenkemut. Mutta kun Mr Ewlyn kutsui teitä tulemaan meille tänä iltana, niin hän ei tiennyt että Clemmykin oli kutsunut nuoret ystävänsä. Hän oli toivonut saavansa puhua teidän kanssanne lempi-opinnoistansa."
"Ei ole niin pitkä aika siitä kun minä kouluni lopetin, etten katsoisi puolta lupapäivää paremmaksi kuin luentoa, vaikka sen pitäisikin niin miellyttävä opettaja kuin Mr Ewlyn —
"Oi, vuodet herttaiset — ken vielä lapseksi
Ei tulla tahtoisi, jos voisi vaan?"