"Ei," sanoi Mrs Ewlyn nauraen vakaasti. "Kuinka se, joka on aloittanut niin loistavan tien kuin Mr Chillingly, voi toivoa menevänsä takaisin ja taas yhtyä pienien poikien joukkoon?"
"Mutta, hyvä Mrs Ewlyn, ne sanat, jotka lausuin, olivat tulleet miehen sydämestä, joka jo oli voittanut kaikki kilpailijat sillä kilpailukentällä, jonka hän oli valinnut, ja joka sillä hetkellä oli nuoruuden ja maineen kukoistus-ajassa. Ja jos sellainen mies sellaisella elämänsä ajalla voi toivoa 'vielä kerta lapseksi muuttuvansa,' niin se varmaankin oli silloin kun hän ajatteli koulupojan lupa-aikaa ja tahtoi päästä siitä toimesta, jota hän oli tuomittu oppimaan miehenä."
"Ne sanat, jotka lausuitte, ovat luullakseni Childe Haroldista, ja teidän ei tule sovittaa ihmiskuntaan yleensä tätä tunnon-ilmausta runoilijalta, joka on niin itsemiettiväinen (jos saan tätä lausetapaa käyttää), ja jonka tunnon-ilmaukset usein ovat niin alakuloiset."
"Te olette oikeassa, Mrs Ewlyn," sanoi Kenelm suoraan. "Mutta kuitenkin on koulupojan lupa-aika hänelle onnellinen asia, ja ihmisten joukossa yleensä on varmaankin moni, joka mielellään tahtoisi sitä takaisin. Mr Ewlyn itse, luullakseni."
"Mr Ewlynillä on nyt lupa-aikansa. Ettekö näe hänen seisovan tuolla ikkunan ulkopuolella? Ettekö kuule hänen nauravan? Hän on jälleen lapsi iloisen lapsijoukkonsa piirissä. Minä toivon että viivytte jonkun ajan tällä seudulla ja olen varma siitä, että te ja hän tulette mieltymään toinen toiseenne. Ja hänelle on niin erinomainen huvi saada puhua oppineen miehen kanssa, niinkuin te olette."
"Suokaa anteeksi, minä en ole oppinut — se on hyvin suuri kunnianimi, joka ei sovi niin laiskalle ja vähäpätöiselle miehelle kirjallisten tietojen pinnalla, kuin minä olen."
"Te olette liian vaatimaton. Minun miehelläni on jäljennös niistä runoista, joista Cambridgessa saitte palkinnon, ja hän sanoo että 'latina niissä on oikein kaunista.' Minä lausun hänen omat sanansa."
"Latinalaisten runojen kirjoittaminen on vaan lapsenleikkiä, eikä todista juuri muuta kuin että niiden kirjoittajalla on ollut opettajana hieno-aistinen oppinut mies, niinkuin minun on ollut laita. Mutta se on erinomainen hyvä onni, kun realistinen oppinut voi kasvattaa toista reaalista oppinutta ja yksi Kennedy voi luoda yhden Munron. Mutta palataksemme tuohon hauskempaan kysymykseen koululuvasta; minä saan ilmoittaa että Clemmy riemulla vie miehenne pois. Hän tulee todellakin Kissaksi Nurkassa."
"Kun opitte enemmän Charlesia tuntemaan — minä tarkoitan miestäni — niin tulette huomaamaan että koko hänen elämänsä on suuremmassa tai vähemmässä määrässä lupa-aika. Kenties siitä syystä että hän ei ole, mitä te syytätte itsenne olevan — hän ei ole laiskuri; hän ei milloinkaan toivo vielä kerta tulevansa koulupojaksi; ja hänen virkansakin on lupa-aika hänelle. Hän nauttii siitä että hän saapi sulkea itsensä työhuoneesensa ja lukea rauhassa — hän nauttii kävelymatkasta lasten kanssa — hän nauttii köyhäin tykönä käymisestä — hän nauttii papillisten velvollisuuksiensa täyttämisestä. Ja vaikka minä en aina ole tyytyväinen häneen, vaikka luulen että hän virassansa olisi saavuttanut niitä kunnianosoituksia, joita on tuhlattu miehille, joilla on vähemmän kykyä ja vähemmän oppia, niin hän itse ei kuitenkaan ole koskaan tyytymätön. Kerronko teille hänen salaisuutensa?"
"Kertokaa."