"Tuskin tiedän miten sitä määritellä. Nimittäkäämme sitä 'Ajanarvion-taidoksi.' Niiden uusien aatteiden joukossa, joita minua kehoitettiin tutkimaan, sentähden että ne minun sukupolveani hallitsevat, oli Ei-ajanarvio-taidolla hyvin etevä sija; ja koska minä itse luonteeltani olen hyvin tyyni ja tasainen, niin tämä uusi aate oli minun filosoofisen järestelmäni perustus. Mutta nyt kun olen tullut tutuksi Charles Ewlynin kanssa, luulen että on paljon, joka puhuu Ajanarvio-taidon puolesta, vaikka se onkin vanha aate. Minä näen miehen joka, vaikka hänellä on vallan jokapäiväisiä mieltymyksiä ja huvituksia tuottavia aineita tarjona, yhä edelleen on mieltynyt tai ylipäänsä huvitettu; minä kysyn itseltäni mistä se tulee ja mikä siihen on syynä? Ja minusta tuntuu että syy siihen on se vakaa usko, joka määrää hänen suhdettaan Jumalaan ja ihmisiin, ja tätä suhdetta hän ei salli minkään miettimisen häiritä. Olkoon tämä usko muille epäiltävä tahi ei, se ei kuitenkaan voi jumaluudelle vastenmielinen olla ja on varmaankin hyvä ja hyödyllinen kanssaihmisille. Sen ohessa hän istuttaa tätä uskoa onnellisen ja iloisen kodin maahan, joka vahvistaa ja nostattaa sitä jokapäiväiseen käytäntöön; ja kun hän lähtee kotoansa, vaikka kehän kaukaisempaankin päähän, niin hän vie mukaansa kodin vaikutuksen ystävällisyyteen ja hyötyyn katsoen muita kohtaan. Kenties minun elämäni linja tulee vedettäväksi suuremman kehän periferiiaan kuin hänen; mutta se on sitä parempi mieltymykselle ja huville, jos sitä voi vetää samasta keskipisteestä; se on, vakaa usko, jota rauhallisen kodin päiväpaiste joka päivä lämmittää todelliseen toimintaan."
Mrs Braefield kuunteli iloisella tarkkaavaisuudella tätä puhetta, ja kun se päättyi, pyöri Lilyn nimi hänen kielellään, sillä hän aavisti että, kun hän puhui kodista, niin hän ajatteli Lilyä; mutta hän hillitsi itsensä ja vastasi lausumalla jokapäiväisen typeryyden:
"Tietysti tulee tässä elämässä etupäässä hankkia itselleen onnellinen ja hauska koti. Mahtaa olla kauheaa parhaimmillekin naida ilman rakkautta."
"Kauheaa, todella, jos toinen puoliso rakastaa ja toinen ei sitä tee."
"Se tuskin teille voi tapahtua, Mr Chillingly, sillä minä olen varma siitä ettette voisi mennä naimisiin jollette rakastaisi; ja minä en luule imartelevani teitä kuu sanon että miehen, joka on paljon vähemmän lahjakas kuin te, tuskin kävisi pahasti hänen yrityksessään voittaa sen naisen rakkautta, jota hän kosii ja jonka hän saa."
Kenelm, joka siinä katsannossa oli mitä vaatimattomimpia ihmisiä, pudisti epäileväisesti päätänsä ja aikoi juuri vastata jotain vaatimatonta, kun hän, luoden silmänsä ylös ja katsellen ympärilleen, pysähtyi ääneti ja hiljaa kuin olisi hän paikkaan juurtunut. He olivat tulleet sille aitauksella ympäröidylle paikalle, jonka ympärillä kasvoi ruusuja, joiden välillä hän ensi kerran oli nähnyt ne nuoret kasvot, jotka siitä saakka aina olivat hänen mielessänsä olleet.
"Ah!" sanoi hän äkisti; "minä en voi kauemmin viipyä täällä ja tuhlata työpäivän tuntia uneilemiin haltiattarien piirissä. Minä lähden tänään ensi junassa kaupunkiin."
"Tuletteko takaisin?"
"Tietysti — tänä iltana. Minä en jättänyt adressia kortteeriini
Londonissa. Siellä on varmaan suuri joukko kirjeitä — muutamia
epäilemättä isältäni ja äidiltäni. Minä menen vaan niitä hakemaan.
Hyvästi! Kuinka hyvä olette ollut, kun olette kuunnellut minua!"
"Määräämmekö jonkun päivän nousevalla viikolla vanhan roomalaisen huvilan raunioiden katselemiseen? Minä kutsun Mrs Cameron'in ja hänen hoidokkaansa tulemaan mukaan."