"Minkä päivän itse tahdotte," vastasi Kenelm iloisesti.
VIIDESTOISTA LUKU.
Kenelm löysi todella suuren kasan kirjeitä ja pilettejä kun hän tuli autioon kortteeriinsa Mayfairissa — useat niistä olivat vaan kutsumuskirjeitä aikaa sitten menneihin päiviin, eikä mitkään olleet tärkeitä paitsi kaksi kirjettä Sir Peteriltä, kolme hänen äidiltänsä ja yksi Tom Bowlesilta.
Sir Peterin kirjeet olivat lyhyet. Ensimmäisessä hän hiukan toruu Kenelmiä siitä että hän on lähtenyt pois jättämättä adressia; ja kertoo että hän oli tutustunut Gordonin kanssa, että tämä nuori herrasmies miellytti häntä, että hän siirsi nuo 20,000 puntaa hänelle, ja että hän oli kutsunut Gordonin, Traversin perheen ja Lady Glenalvonin Exmundhamiin. Toisessa kirjeessä, joka oli myöhemmin kirjoitettu, Sir Peter ilmoitti että kutsutut vieraat olivat tulleet ja puhui erittäin suurella lämpimyydellä Cecilian viehättävistä ominaisuuksista ja käytti tilaisuutta muistuttaaksensa Kenelmiä tämän antamasta pyhästä lupauksesta, ettei milloinkaan kosia nuorta ladya, ennenkuin Sir Peter oli tutkinut asian ja antanut siihen suostumuksensa. "Tule Exmundhamiin, ja jos minä en anna suostumustani sinulle kosia Cecilia Traversia, niin pidä minua tyrannina."
Lady Chillinglyn kirjeet olivat paljon pitemmät. Hän puhuu enemmän surustansa siitä että Kenelmin tavat yhä edelleen ovat niin kummalliset — niin vallan erilaiset kuin muiden ihmisten, niinkuin sekin että hän juuri säsongin kestäessä lähti London'ista, ja lähti niin ettei edes palvelijakaan tiennyt mihin hän meni — hän ei tahdo Kenelmin tunteita loukata; mutta tällainen menetystapa ei ollut nuorelle korkeasukuiselle herrasmiehelle luonnollista. Jos hän ei kunnioittanut itseänsä, tuli hänen ainakin kunnioittaa vanhempiansa, etenkin äitiparkaansa. Sitten Lady Chillingly alkoi puhua Leopold Traversin hienosta käytöksestä ja Chillingly Gordonin hyvästä päästä ja miellyttävästä puheesta; hän oli nuori mies, josta jokainen äiti voisi ylpeillä. Tästä aineesta hän kääntyi vaikeroivaan perheellisten seikkain kertomiseen. John pastori oli hyvin tylysti lausunut mielipiteensä Chillingly Gordonille erään ulkomaalaisen kirjailijan kirjan johdosta — jonka kirjailijan nimi oli Comte tai Count taikka jotain sinnepäin — jossa kirjassa Mr Gordon oli huomannut moniaita varsin hyväntahtoisia mielipiteitä ihmiskuntaa kohtaan, joita John pastori hyvin sopimattomalla tavalla oli väittänyt olevan hyökkäyksiä uskontoa kohtaan. Mutta todellisuudessa John pastori hänen mielestänsä oli liian ankara Korkean kirkon puoltaja. Näin puhuttuansa John pastorista, teki hän muutamia naisellisia muistutuksia noiden kolmen Miss Chillingly'jen kummallisesta puvusta. Sir Peter oli hänen tietämättänsä — se oli niin Sir Peterin kaltaista — kutsunut heitä heidän vieraillensa seuraksi, Lady Glenalvon'ille ja Miss Traversille, joiden puku oli niin täydellinen (tässä hän kertoi mimmoinen heidän pukunsa oli), ja he tulivat ruohonpäisissä leningeissä, joissa oli hienot pitsit reunuksina, ja Miss Lallylla oli kiharat ja jasmiiniseppele päässä, "jommoista ei minkään kahdeksantoista vuotta vanhemman tytön tulisi pitää."
"Mutta, poikaseni," lisäsi hänen arvonsa, "sinun isä parkasi suku on todella hyvin omituinen. Minulla on enemmän kärsimyksiä kuin kukaan tietää. Minä kannan ristiäni niin hyvin kuin voin. Minä tunnen velvollisuuteni ja tahdon niitä täyttää."
Kun näitä perhesuruja näin oli kerrottu ja niistä oli vaikeroittu, palasi Lady Chillingly vieraidensa luo.
Hän nähtävästi ei tiennyt mitään miehensä tuumista Cecilian suhteen ja puhui hänestä hyvin lyhyesti: "Hyvin kaunis nuori lady, vaikka liian valkoverinen hänen mielestänsä, ja käytöksensä puolesta miellyttävä." Viimeksi hän laveasti puhui kuinka hauskaa hänelle oli tavata nuoruuden ystäväänsä, Lady Glenalvonia.
"Häntä ei ole ensinkään suuri maailma pilannut, jonka minä, valitettavasti, aikaa sitten jätin, käyttääkseni velvollisuuksiani vaimona ja äitinä, vaikka minun alttiiksi panemistani niin vähässä arvossa pidetään. Lady Glenalvon ehdoittelee että täyttäisimme tuon kamalan vanhan lammikon — joka olisi suuri edistys. Mutta tietysti sinun isä-parkasi panee vastaan."
Tomin kirje oli kirjoitettu mustareunaiselle paperille ja kuului näin: