"Mr Melvillellä näyttää olevan suuri valta teidän ylitsenne," sanoi
Kenelm mustasukkaisesti.
"Tietysti. Minulla ei ole isää eikä äitiä. Leijona on ollut minulle kumpikin. Täti on usein sanonut: 'Sinä et voi olla kyllin kiitollinen holhojallesi; ilman häntä minulla ei olisi sinulle mitään kotia, ei mitään ruokaa antaa!' Hän ei ole milloinkaan sellaista puhunut — hän olisi hyvin äkäinen tädille, jos hän tietäisi että täti on sitä sanonut. Kun hän ei sano minua haltiattareksi, niin hän kutsuu minua prinsessaksi. En tahtoisi millään muotoa häntä loukata."
"Hän on paljon vanhempi teitä, kylläksi vanha voidaksensa olla teidän isänne, olen kuullut."
"Se on mahdollista. Mutta vaikka hän olisi kahta vertaa vanhempi, niin minä en kuitenkaan voisi rakastaa häntä enemmän."
Kenelm hymyili — mustasukkaisuus oli kadonnut. Varmaankaan ei mikään tyttö, ei edes Lily, puhuisi näin henkilöstä, johon hän oli rakastunut.
Lily nousi nyt ylös hitaasti ja vastahakoisesti. "On aika lähteä kotiin, täti varmaankin kummeksii mihin olen joutunut — tulkaa!"
He ohjasivat kulkuansa Cromwell Lodgen vastapäätä olevaa siltaa kohti.
Muutamaan minuuttiin ei kumpikaan heistä virkkanut mitään. Lily teki sen ensin, sanoen:
"Teidän vanhempanne elävät vielä, Mr Chillingly."
"Kyllä, Jumalan kiitos."