Toiselta puolen katosi vähitellen se mieltymys, jota Gordon alussa oli Sir Peterissä herättänyt, sen mukaan kuin jälkimäinen, Miversin viittauksen johdosta, huomasi kuinka nuori mies hartaasti koetti päästä Mrs Campionin suosioon ja saman nuoren miehen viekasta ja puoleksi kätkettyä kohteliaisuutta Ceciliaa kohtaan.
Ehkä Gordon ei ollut uskaltanut näin "tunnustella" oloja ennenkuin Mivers oli lähtenyt; tahi kenties Sir Peterin isällinen levottomuus tässä kohdassa teki hänen terävämmäksi vaarinottajaksi kuin maailman mies oli, jonka luonnollista terävämielisyyttä tunteita koskevissa asioissa usein tylsytti hänen saavutettu välinpitämättömyys-filosofiiansa.
Cecilia tuli päivä päivältä, tunti tunnilta, minkä hän vielä viipyi hänen kattonsa alla, yhä rakkaammaksi Sir Peterille, ja yhä palavammaksi tuli hänen toivonsa saada tämä tyttö miniäksi. Hän oli hyvin mielissään siitä että Cecilia mieluisimmin oli hänen seurassaan; tyttö oli aina saapuvilla tulemaan hänen kanssaan hänen tavallisille kävelymatkoilleen, kävi hänen kanssaan talonpoikien tuvissa, tai torpparien majoissa, joissa aina saivat kuulla kertomuksia Master Kenelmistä hänen lapsuutensa ajoilta, kertomuksia, jotka osoittivat sukkeluutta tai hyväluontoisuutta, sääliväisyyttä tai hurjaa uskaliaisuutta.
Koko tällä ajalla Lady Chillingly pysyi tyynenä, niin kuin hänen arvoisa asemansa vaati häntä olemaan. Hän oli hyvin hyvä nainen ja hänen käytöksensä oli kaikin puolin ladyn kaltainen. Ei kukaan olisi voinut huomata tahraa hänen luonteessansa, eikä vinoa poimetta hänen leninginreunuksessaan. Hän oli, niinkuin Epikuron jumalat, liian hyvä hämmentämään puhdasta ja kirkasta olemistansa sellaisilla huolilla, jotka ovat tavalliset meissä poloisissa kuolevaisissa. Hän oli tosin tyytyväinen siihen tribuutiin, jonka maailma hänen alttarilleen pani; mutta hän ei ollut niin järin jumalattaren kaltainen, että hän olisi kohonnut niitä perhe-tunteita ylemmäksi, joita ihmiskunta antaa perinnöksi maan asujamille. Hän rakasti miestänsä niin paljon kuin enimmät vanhanpuoleiset vaimot rakastavat vanhanpuoleisia miehiänsä. Hänen rakkautensa Kenelmiin oli hellempi, ja siihen oli yhdistynyt sääliväisyys. Kenelmin omituisuudet olisivat saattaneet häntä hämille, jos hän milloinkaan olisi sallinut itsensä hämille joutua; hänestä oli mukavampi sääliä niitä. Hän ei toivonut Ceciliaa Kenelmin vaimoksi, niinkuin hänen miehensä. Hänen mielestänsä hänen poikansa saisi korkeamman aseman kreivikunnassa, jos hän naisi Lady Janen, Clanvillen herttuan tyttären, ja se "hänen tuli tehdä," sanoi Lady Chillingly itsekseen. Hän ei kenellekään puhunut siitä pelosta, joka oli saattanut Sir Peteriä vaatimaan Kenelmiltä sen lupauksen, ettei hän pyytäisi ketään naista vaimoksensa, ennenkuin hän oli saanut isänsä suostumusta siihen. Se ajatus, että Lady Chillinglyn poika naisi säätyänsä alempaa, vaikka hän muuten olikin kummallinen, olisi niin suuressa määrässä hänen tasapainoansa häirinnyt, ettei hän voinut sitä käsittää.
Tällainen oli tila Exmundhamissa kun Kenelmin pitkä kirje tuli Sir
Peterille.
KAHDEKSAS KIRJA.
ENSIMMÄINEN LUKU.
Sir Peterin mieli ei ollut milloinkaan koko hänen elinaikanaan ollut niin kovin liikutettu kuin hänen lukiessansa Kenelmin hätäisesti kokoonpantua kirjoitusta. Hän oli saanut sen aamiaispöydässä ollessaan, ja, äkisti avattuansa sen, oli hän katsahtanut sen sisältöä, kunnes hän pian tuli sellaisille paikoille, jotka saattoivat häntä vaalenemaan. Lady Chillingly, joka kaikeksi onneksi hääri teekeittimen ääressä, ei huomannut miehensä muuttunutta muotoa. Sen huomasivat ainoastaan Cecilia ja Gordon. Ei kumpainenkaan aavistanut keneltä kirje oli.
"Toivon ettei ole ikäviä uutisia," sanoi Cecilia lempeästi.
"Ikäviä uutisia," toisti Sir Peter. "Ei, rakkaani, ei; vaan asiakirje. Se näyttää olevan hirveän pitkä," ja hän pisti kirjeen taskuunsa, jupisten, "minä luen sen siteen milloin sopii."