Sir Peter kohoitti kasvojansa, kun hän kuuli tytön läheneviä askeleita ja miellyttävää ääntä, ja hänen kasvonsa olivat niin suruisen näköiset että kyyneleet nousivat tytön silmiin hänen niitä nähdessään. Hän laski kätensä Sir Peterin olkapäälle ja sanoi: "Hyvä Sir Peter, mitä se on — mitä se on?"
"Ah — ah, ystäväni," sanoi Sir Peter ja kokoili vapisevin käsin hajalla olevia arkkeja, jotka olivat täynnä Kenelmin tunteen ilmoituksia. "Älkää kysykö — älkää puhuko siitä; se on vaan yksi niitä pettymyksiä, joita meidän kaikkien täytyy kokea, kun perustamme toiveitamme toisten epätietoiseen tahtoon."
Hän näki nyt että kyyneleet vierivät tytön kauniita poskia alas ja otti hänen kätensä molempiin käsiinsä, suuteli häntä otsalle ja sanoi kuiskaten: "Herttainen olento, kuinka hyvä olette olleet minulle! Jumala teitä siunatkoon! Mikä vaimo teistä tulisi miehelle!"
Näin sanoen hän hitain askelin lähti huoneesta avonaisen lasi-oven kautta. Tyttö seurasi häntä, ihmeissänsä ollen, mutta ennenkuin hän saavutti hänen, kääntyi hän, viittasi ystävällisesti kädellään merkiksi että hänen ei tulisi seurata ja lähti yksin tiheän havumetsikön läpi, jonka hän oli Kenelmin syntymisen kunniaksi istuttanut.
TOINEN LUKU.
Kenelm saapui Exmundhamiin juuri sopivaan aikaan ehtiäksensä pukea päivälliseksi. Hänen tulonsa ei ollut odottamaton, sillä aamulla, sen jälkeen kuin hänen isänsä oli hänen kirjeensä saanut, oli Sir Peter sanonut Lady Chillinglylle "että hän oli saanut tietoja Kenelmiltä, ja että hän näinä päivinä kenties tulee kotiin."
"Onkin jo aika hänen tulla," sanoi Lady Chillingly. "Onko sinulla hänen kirjeensä täällä?"
"Ei, rakas Caroline. Hän sanoo tietysti sinulle hartaimmat terveiset, poika-raukka."
"Miksi sanot poika-raukka? Onko hän ollut kipeä?"
"Ei; mutta hänellä näkyy olevan joku huoli. Jos niin on, niin meidän tulee tehdä kaikki, minkä voimme, huojentaaksemme sitä. Hän on mitä parahin poika maailmassa, Caroline."