Hän keskeytti itsensä äkisti; hänen kasvonsa lensivät punaisiksi, mutta puna katosi pian ja kasvot jäivät kalpeiksi ja kylmiksi.
Lady Glenalvon (hellästi suudellen häntä): "Ette siis vielä ole voittanut ensimmäistä rakkauttanne; tuo kiittämätön on vielä muistettu?"
Cecilia nojasi päätään ystävänsä rintaa vasten ja jupisi rukoilevalla äänellä: "Älkää puhuko hänestä pahaa, hän on ollut niin onneton. Kuinka hellästi hän on mahtanut rakastaa."
"Mutta hän ei rakastanut teitä."
"Jokin tässä, jokin tässä sydämessäni sanoo että hän vielä tulee minua rakastamaan; ja vaikka se ei tapahdukaan, niin minä tyydyn olemaan hänen ystävänsä."
VIIDESTOISTA LUKU.
Sillä aikaa kun yllämainittu keskustelu Cecilian ja Lady Glenalvonin välillä tapahtui, istui Gordon Chillingly kahden kesken Miversin kanssa tämän pilkallisen vanhan nuoren miehen mukavassa huoneessa. Gordon oli ollut sukulaisensa luona aamiaisella, mutta oli jo aikaa sitten syöty; molemmilla miehillä oli ollut paljon puhumista toistensa kanssa aineista, jotka hyvin miellyttivät nuorempaa ja jotka vanhempaakin huvittivat.
Se on totta että Chillingly Gordon oli, siinä lyhyessä ajassa, joka oli kulunut siitä kun hän pääsi alihuoneesen, saavuttanut sellaista mainetta, joka ilmoittaa että henkilö aikaisin edistyy yleisen toiminnan alalla — se ei ollut mikään pintapuolinen, vaan hyvin vakava maine. Hänellä ei ollut yhtäkään sellaista ominaisuutta, jotka ovat varsinaisissa puhujissa tavalliset, ei kiihkoa, ei vilkasta mielikuvitusta, ei mitään varomatonta tulisen mielen ilmausta. Mutta hänellä oli kaikki hyvän puhujan ominaisuudet: selvä, heleä ääni; hyvin mietitty, miellyttävä esitystapa, joka ei ollut vähemmän arvollinen sentähden että oli melkein liian tyyni; aina valmis suoraa päätä vastaamaan kaikkeen. Mutta hänen etevin ansionsa parlamentin-johtajien mielestä oli hyvä, terävä järki ja taitavaisuus käytökseen katsoen, jotka tekivät hänestä vakaan puhujan. Näistä ominaisuuksista oli hän kiitollisuuden velassa Chillingly Miversille, jonka kanssa hän usein piti keskusteluja. Tämä herrasmies oli tuttu kaikkien puolueiden päällikköjen kanssa, joko erinomaisten seurallisten lahjainsa takia tahi 'The Londonerin', vaikutuksen johdosta yleiseen mielipiteesen, ja seisoi korvia myöten maallisessa viisaudessa. "Ei mikään vahingoita nuorta parlamentin-puhujaa niin kuin kiivaus mlelipiteihin nähden," oli hänen tapansa sanoa. "Välttäkää sitä. Toimittakaa aina niin että voidaan paljon sanoa molemmin puolin. Kun teidän puolueenne johtajat äkisti osoittavat kiivautta, niin voitte mennä niiden puolelle, tai vastustaa niitä, sen mukaan miten teille itselle paraiten sopii."
"Me olemme luullakseni nyt", sanoi Mivers, joka makasi sohvallaan lopettaen toista sikariansa (hän ei milloinkaan polttanut muuta kuin kaksi) "me olemme nyt määränneet sen muodon, jota teidän tulee käyttää puhuessanne tänä iltana. Se on tärkeä tilaisuus."
"Se on totta. On ensi kerta kuin väittely on niin järjestetty, että minä saan puhua kymmenen aikana tai myöhemmin. Se on jo itsessään suuri etu; ja sitä paitsi tulee minun vastata ministerille — kaikeksi onneksi on hän hyvin ikävä mies. Luuletteko että uskallan laskea leikkiä — ainakin lausua sukkeluuden?"