"Sir, minä vastustan korkeasti-kunnioitettua herraa vastapuolueesta.
Hän sanoo ett'ei tätä asiaa ole puolueasiana pidetty. Minä kiellän sen.
Hänen Majesteetinsä hallitus on vaarassa."
Tässä kaikui hyväksymisen huutoja niin raikkaasti ja ne olivat niin outoja tälle ministerille, että hän vallan joutui hämille ja lausui moniaita "ah" ja "oi" ennenkuin hän taas taisi jatkaa puhettansa. Sen jälkeen hän jatkoi keskeytymättömällä, mutta nukuttavalla kielevyydellä, luki pitkiä otteita julkisista kirjoituksista, lopetti lausumalla kunnianarvoisia typeryyksiä, katsoi kelloa, näki että hän oli puhunut sen tunnin, jonka ministerin, joka ei ole olevinaan kaunopuhuja, toivotaan puhuvan, ja istui paikalleen.
Joukko innokkaita kasvoja nousi, joiden joukosta puhemies, sen johdosta kuin ennen oli päätetty puolue-pieksijäin kanssa, valitsi yhdet — nuoret, rohkeat, kylmät kasvot.
Eihän minun tarvitse sanoa että ne olivat Chillingly Gordon'in kasvot.
Hänen asemansa tänä iltana vaati taitavuutta ja tarkkaa tuntoa. Hän tavallisesti puolusti hallitusta; hänen puheensa oli tähän saakka ollut sen hyväksi. Tässä tilaisuudessa hän oli toista mieltä. Tämän tiesivät vastustuspuolueen johtajat, ja sentähden olivat pieksijät toimittaneet niin että hänen ensi kerta tulisi puhua kello kymmenen jälkeen ja ensi kerta vastaamaan ministeriä. Sellaisessa tilaisuudessa nuori puoluemies luopi itselleen tulevaisuuden tai hävittää sen. Chillingly Gordon puhui kolmannelta riviltä hallituksen takaa; Mivers oli varoittanut häntä osoittamasta teeskenneltyä itsenäisyyttä, tai rupeamasta "kiihkoiseksi" ylen-vapaamielisiin mielipiteihin nähden, istumalla pää-käytävän alapuolelle. Kun hän näin keskellä hallituksen puolustajia lausui mielipidettä, joka soti ministeripenkin mielipidettä vastaan, oli hän varma siitä että hän herättäisi suurempaa huomiota kuin jos hän puhuisi kapinallisten Bashi Bozouk'ien riveistä, joita pää-käytävä eroittaa paremmin järjestetyistä joukoista. Hänen ensimmäiset lyhyet lauselmansa kiinnittivät alihuoneen huomiota, sovittivat ministerin puoluetta ja pitivät vastustuspuoluetta epätietoisuudessa. Koko puhe oli hyvin kokoonpantu, etenkin siinä että, samalla kuin se vastusti hallitusta sen kokonaisuudessa, se lausui ne mielipiteet, joita etevä osa kabinetiä hyväksyi, joka, vaikka se tätä nykyä oli vähemmistönä, kuitenkin oli hyvin ihastunut uusiin aatteihin ja luultavasti tulisi aikakauden edistymisen kautta oikeuttamaan sitä luottamusta, jota rehellinen Gordon pani sen toiveihin voittaa kumppaneitansa.
Vasta kun Gordon oli lopettanut puheensa, osoitti hänen kuulijoidensa hyväksymishuudot kalterialle ja sanomalehtien referenteille minkä vaikutuksen hänen puheensa oli tehnyt. Vastustuspuolueen päällikkö kuiskasi naapurillensa: "Minä toivoisin että me saisimme sen miehen." Se ministeri, jonka puheesen Gordon oli vastannut — joka oli enemmän hyvillään persoonallisesta kiitoksesta hänelle itselle, kuin tyytymätön siitä että oli vastustettu ehdoitusta, jota hänen asemansa pakoitti häntä puoltamaan — sanoi esimiehellensä: "Tuota miestä emme saa kadottaa."
Kaksi herrasmiestä, jotka olivat istuneet puhemiehen kalterialla väittelyn alusta asti, lähtivät nyt pois sieltä. Kun he tulivat etuhuoneesen, joutuivat he suureen ahdinkoon parlamentin-jäsenten joukkoon, jotka myöskin olivat Gordon'in puheen jälkeen lähteneet paikoiltaan ja nyt kokoontuivat virvoituspöytäin ääreen. Näiden joukossa oli George Belvoir, joka, nähdessänsä nuoremman puhemiehen-kalterialla olleista miehistä, puhutteli häntä ystävällisesti tervehtien:
"Ah! Chillingly, kuinka voitte? Minä en tiennyt että te olitte kaupungissa. Oletteko ollut täällä koko illan? Niin; se oli hyvin hyvä väittely. Mitä piditte Gordon'in puheesta?"
"Minä pidin paljon enemmän teidän puheestanne."
"Minun!" huudahti George, hyvin mielissään ja hyvin hämillänsä ollen, "Oh! minun puheenihan oli ainoastaan vähäpätöinen asia, yksinkertainen selitys sen votum'in syistä, jota aion esittää. Ja Gordon'in oli vallan toista. Ettekö pitänyt hänen mielipiteistään?"