Kenelm meni teaatteriin ja kysyi portinvartijalta Mr Herbert Comptonia. Tämä arvoisa virkamies vastasi. "Mr Compton ei tänä iltana tule näyttämään, eikä ole täällä."
"Missä hän asuu?"
Portinvartija osoitti kadun toisella puolella olevaa pientä mauste-kauppaa ja sanoi sievistelevästi. "Tuossa, porstuan ovi — koputtakaa ovea ja soittakaa."
Kenelm teki niinkuin hänelle oli neuvottu. Huonosti puettu piika avasi oven ja Kenelmin kysymykseen vastasi hän että Mr Compton oli kotona mutta oli ruo'alla.
"Minun on mieleni paha että minun täytyy häntä häiritä," sanoi Kenelm, puhuen kovalla äänellä, sillä hän kuuli veitsien ja kahvelien kilinää vasemmalla olevasta huoneesta, "mutta minun pitää saada nyt kohta häntä puhutella."
Tämän sanottua hän työnsi piian pois tieltä ja astui suoraan läheiseen ruokasaliin.
Löökistä hajuavan vadin ääressä istui mies, ilman liivittä ja kaulahuivitta. Hän oli hyvin kaunis mies — hänen hiuksensa olivat vallan lyhyeksi leikatut ja parta oli hiljan ajettu, niinkuin näyttelijän sopii, jolla on kaikellaista ja kaiken väristä valhetukkaa ja partaa käytettävänä. Mies ei ollut yksin; vastapäätä häntä istui rouvasihminen, joka näytti olevan muutamia vuosia häntä nuorempi; nainen oli vielä kaunis, vaikka iho oli vaalea; hänellä oli hyvät teaatterikasvot ja runsas määrä vaaleita kutria.
"Mr Compton, luultavasti," sanoi Kenelm, kumartaen jäykästi.
"Nimeni on Compton; onko sanaa teaatterista? tahi mitä te minulta tahdotte?"
"Minä? — en mitään!" vastasi Kenelm; ja sitten hän, alentaen luonnosta jo surumielisen äänensä vallan traagilliseksi, lisäsi. "Tämä on ilmoittava teille kuka teiltä jotain tahtoo;" samassa hän Mr Comptonin käteen laski sen kirjeen, jonka hän oli luvannut viedä hänelle, ja lisäsi, ojentaen käsivartensa ja kääntäen sormiansa niinkuin Talma Julius Caesarina. "Qu'en dis tu, Brute?" (Mitäs siihen sanot, Brute?)