YHDESTOISTA LUKU.
"Ja nyt," sanoi Kenelm, kun molemmat nuoret, lopetettuansa yksinkertaisen ateriansa, istuivat orapihlajain alla veden luona, jonka tänpuolisella rannalla kasvoi korkeata kaislaa, joka hiljaa suhisi kesätuulen liidellessä sen läpi, — "nyt minä puhun teille Tom Bowles'ista. Onko se totta ettette pidä tästä reippaasta nuoresta miehestä? — Minä sanon nuoresta, sillä minä oletan, että hän on nuori."
"Pidä hänestä! Minä en kärsi nähdä häntä silmieni edessä."
"Oletteko aina häntä vihanneet? Te olette epäilemättä joskus pitänyt häntä siinä luulossa, ettette sitä tehnyt?"
Tyttö säpsähti eikä vastannut, vaan poimi narsissin maasta ja repi sen armottomasti palasiksi.
"Minä luulen, että te mielellänne kohtelette ihailijoitanne niinkuin tätä kukkaraukkaa," sanoi Kenelm hiukan ankaralla äänellä. "Mutta kukkaan kätkettynä te väliin tulette löytämään mehiläisen pistimen. Minä näen teidän kasvoistanne ettette sanoneet Tom Bowles'ille vihaavanne häntä, ennenkuin oli liian myöhäistä estää häntä rakastumasta teihin."
"Ei; niin paha en ollut," sanoi Jessie, joka kumminkin näytti häpeävän itseänsä; "mutta minä olin turhamainen ja kevytmielinen, sen myönnän; ja kun hän ensin alkoi minun seuraani hakea, huvitti se minua, enempää asiaa ajattelematta, sillä, näettekös, Mr Bowles (erityinen paino sanalle Mr) on korkeampaa säätyä kuin minä. Hän on käsityöläinen, ja minä olen vaan lampaanpaimenen tytär — vaikka isäni kuitenkin on enemmän Mr Saundersonin isäntärenkinä, kuin pelkkänä lampaanpaimenena. Mutta minä en milloinkaan ottanut sitä asiaa totiselta kannalta, enkä luullut hänenkään sitä tehneen — se on, alussa."
"Vai on Tom Bowles käsityöläinen. Mikä ammattilainen hän on?"
"Hän on hevosenkengittäjä, sir."
"Ja kaunis nuori mies, niinkuin sanotaan."