"Oli; hän oli tunnotonna, tahi ainakin melkein tunnotonna, kun minä tulin. Minä laskin hänestä muutaman uns'in verta, ja ilokseni voin sanoa, että hän nyt on tunnoillansa, mutta hänen täytyy olla hyvin hiljaa."
"Epäilemättä; mutta minä toivon että hän huomenna on sen verran virkonut, että hän voi puhua minun kanssani."
"Sen minäkin toivon; mutta en kuitenkaan voi varmaan sitä sanoa. Oliko se riita jostakin tytöstä — mitä?"
"Se ei ollut rahasta. Ja minä arvelen, että jos maailmassa ei olisi rahoja eikä naisia, niin ei olisi yhtään riitoja ja hyvin harvoja lääkärejä. Hyvää yötä, sir."
"Se on omituista," sanoi Kenelm, kun hän avasi Mr Saundersonin puutarhan portin, "että vaikka en koko päivänä ole syönyt mitään muuta kuin pari pientä voileipää, ei minun ole ensinkään nälkä. Sellainen poikkeus ruo'ansulattimien laillisien velvollisuuksien täyttämisestä ei ole milloinkaan ennen minulle tapahtunut. Siinä mahtaa olla jotain tärkeätä."
Ja kun hän tuli arkihuoneesen, istui perhe vielä pöydän ääressä, vaikka se jo aikaa sitten oli illallisensa syönyt. Kaikki nousivat Kenelmin tullessa. Hänen urostekonsa maine oli ehtinyt sinne ennen häntä. Hän keskeytti ne onnentoivoitukset, kiitokset ja kysymykset, joita hyväntahtoinen perhe ajoi hänen korvansa täyteen, surullisesti huudahtaen: "Mutta ruokahaluni on mennyt! Ei mitkään kunnianosoitukset voi sitä korvata. Antakaa minun rauhallisesti mennä levolle ja unien luvatussa maassa kenties parantua näkemällä unta illallisesta."
NELJÄSTOISTA LUKU.
Kenelm nousi seuraavana aamuna varhain; hänen jäsenensä olivat vähän kankeat ja hän oli huonolla tuulella, mutta nälkäinen kuin susi. Kaikeksi onneksi oli yksi nuorista tytöistä, joka maito-taloutta hoiti, jo ylhäällä ja antoi nuorelle sankarille leipää ja maitoa. Sitten Kenelm meni niitylle, jossa nyt oli vaan vähän tehtävää ja ainoastaan muutamia työmiehiä paitsi häntä itseä. Jessie ei ollut siellä. Kenelmin oli mieli hyvä siitä. Yhdeksän aikana oli hänen työnsä päätetty ja arentimies väkensä kanssa järjestivät pieleksiä pihalla. Kenelm hiipi huomaamatta tiehensä mennäksensä kyläilemään. Ensin lähti hän Mrs Bawtreyn puotiin, jonka Jessie oli hänelle näyttänyt, muka ostaaksensa itselleen kauniin huivin; ja pian hän, tavallisen kohteliaan käytöksensä kautta, tutustui puotin omistajan kanssa. Tämä oli vanhanpuoleinen, kivulloinen nainen; hänen päänsä tutisi ja hän oli kuuro, mutta kuitenkin älykäs ja terävä vanhan tavan mukaan. Hän kävi hyvin puheliaaksi, sanoi suoraan, että hän mielellään myisi puodin ja muuttaisi asumaan sisarensa luo, viettääksensä loppuikäänsä hänen luonansa; tämä sisar oli leski niinkuin hän itsekin ja asui läheisessä kaupungissa. Siitä asti kun hänen miehensä kuoli, ei puotiin kuuluva niitty ja puutarha ollut tuottanut mitään, vaan niistä oli vaan vaivaa ja huolta; ja puodin hoitaminen oli myöskin väsyttävä. Mutta oli vielä kaksitoista vuotta jälellä arennista, joka oli vähästä hinnasta annettu hänen miehellensä kahdeksi kymmeneksi vuodeksi, ja hän toivoi, että joku ottaisi tämän arennin ja ostaisi tavaravaraston häneltä. Kenelm pian sai hänen ilmoittamaan mitä hän kaikesta yhteensä tahtoisi — neljäkymmentäviisi puntaa sterlinkiä.
"Ettehän te aio ostaa tätä itseänne varten?" kysyi leski, pannen silmälasit nenälleen ja likemmin häntä katsellen.
"Se on kyllä mahdollista, jos vaan on sellaiset tulot, että tulee aikaan. Pidättekö kirjaa tuloista ja menoista?"