"Minä olen aina kuullut, että amerikalaiset ylipäänsä saavat paremman kasvatuksen kuin me täällä Englannissa, ja että heidän lukeva yleisönsä on äärettömän paljon suurempi kuin meidän, mutta kun minä kuulen henkilön teidän säädystänne, jota tässä maassa ei pidetä suuressa arvossa ymmärryksen kehityksen ja siveysopillisen filosofiian suhteen, puhuvan Byronista ja lausuvan ajatuksia, jotka eivät ole kokemattoman nuoren miehen tavallista kevytmielisyyttä, vaan ovat suuresta arvosta ajattelevalle kristitylle, joka tietää kuinka vähäpätöisiä esineitä ihmissydän enin halajaa, niin minä olen oikein ihmeissäni, ja — oi, nuori ystäväni, teidän kasvatuksenne olisi varmaankin voinut tehdä teitä kelvolliseksi johonkin parempaan virkaan."
Kenelm Chillinglyn peri-aatteita oli että järkevän miehen ei milloinkaan tule sallia itsensä tulla hämille; mutta tässä hän, käyttääksemme kansan lausetapaa, "otettiin takaa kiinni," ja hän alensi itsensä vallan tavallisten ihmisten kannalle ja sanoi: "Minä en teitä ymmärrä."
"Minä huomaan," jatkoi pappi, ystävällisesti päätänsä pudistaen, "niinkuin aina olen luullutkin, että tuossa paljon kiitetyssä sivistyksessä, jota amerikalaisille opetetaan, alkeelliset periaatteet oikean ja väärän välillä ovat enemmän laiminlyödyt kuin meidän omissa alhaisemmissa kansanluokissa. Niin, nuori ystäväni, vaikka osaatte lausua runoilijain sanoja ja kummastuttaa minua väitöksillä inhimillisen mainioisuuden ja rakkauden mitättömyydestä, jota olette oppineet pakanallisten runoilijoin kirjoista, niin ette kuitenkaan ymmärrä sitä sääliväisyyttä ja, kohtuullisimpain ihmisten arvostelun mukaan, sitä ylenkatsetta, joka osoitetaan sille ihmilliselle olennolle, joka antautuu teidän ammattiinne."
"Onko minulla ammatti?" sanoi Kenelm. "Sehän on hauskaa kuulla. Mikä on ammattini ja miksi täytyy minun olla amerikkalainen?"
"Miksi — minä en suinkaan ole vääriä tietoja saanut. Te olette se amerikkalainen — minä olen unohtanut hänen nimensä — joka on tullut tähän maahan tappelemaan Englannin taistelijain kanssa kilpataistelu-vyöstä. Te olette vaiti; te kallistatte päänne alas. Teidän ulkonäkönne, teidän totiset kasvonne, teidän pituutenne, teidän silminnähtävä sivistyksenne, kaikki todistaa syntyperäänne. Teidän urhoollisuutenne on ilmaissut ammattianne."
"Kunnioitettava sir," sanoi Kenelm sanomattoman totisen näköisenä, "minä olen etsimässä totuutta ja pakenemassa valhetta, mutta en vielä ole kohdannut niin salamielistä ihmistä kuin itse olen. Muistakaa minua rukouksissanne. Minä en ole amerikalainen; minä en ole kilpatappelija. Minä kunnioitan edellistä suuren tasavallan kansalaisena, joka tasavalta par'aikaa koettaa muodostaa hallitusta, jossa hän on huomaava että juuri se varallisuus, jota hän kokee luoda, ennen tai myöhemmin on tekevä hänen yrityksensä tyhjäksi. Minä kunnioitan jälkimmäistä sentähden, että voima, rohkeus ja kohtuullisuus ovat välttämättömiä ehtoja kilpataistelijalle ja kuninkaiden ja sankarien etevimpinä koristuksina. Mutta minä en ole yhtä enkä toista. Kaikki mitä minä itsestäni voin sanoa on, että minä olen sitä hyvin määräämätöntä luokkaa, joka tavallisesti sanotaan englantilaisiksi herrasmiehiksi, ja että minulla sukuperän ja kasvatuksen kautta on oikeus pyytää teitä puristamaan kättäni sellaisena."
Mr Lethbridge näytti taas hämmästyneeltä, nosti hattuansa, kumarsi ja tarttui hänen käteensä.
"Nyt te varmaankin sallitte minun puhua teidän kanssanne teidän pitäjäläisistänne. Te otatte osaa Will Somers'in kohtaloon — sen minäkin teen. Hän on ahkera ja kätevä. Mutta täällä ei osteta paljon hänen koriansa, ja hänellä olisi epäilemättä parempi jossakin kaupungissa. Miksi hän ei tahdo muuttaa muualle?"
"Minä pelkään, että Will parka vallan riutuisi, jos hän ei enää saisi nähdä sitä kaunista tyttöä, jonka tähden te niin urhoollisesti tappelitte Tom Bowles'in kanssa."
"Tuo onneton mies on siis todella rakastunut Jessie Wiles'iin? Ja uskotteko, että tyttö rakastaa häntä yhtä paljon?"