"Onko minulla kunnia puhutella Mr Lethbridgeä?"
"Se on minun nimeni," sanoi pappi, ystävällisesti hymyillen. "Voinko jollain tavalla teitä auttaa?"
"Kyllä, jos sallitte minun puhua teidän kanssanne muutamista teidän pitäjäläisistänne."
"Minun pitäjäläisistäni! Minä pyydän anteeksi, mutta te olette minulle vallan vento vieras ja, luullakseni, seurakuunallekin."
"Seurakunnalle — ei, minä olen aivan perehtynyt siihen; ja minä uskon, suoraan sanoen, ettei milloinkaan kiihkeämpi rauhansortaja ole yrittänyt tunkea sen yksityisiin asioihin."
Mr Lethbridge joutui hämilleen ja sanoi kotvasen vaiti oltuansa:
"Minä olen kuullut puhuttavan nuoresta miehestä, joka on oleskellut
Mr Saundersonin luona ja joka nykyänsä on koko kylän juttuna.
Te olette —"
"Se nuori mies. Valitettavasti! olen."
"Noh," sanoi Mr Lethbridge ystävällisesti, "minä en puolestani, evankeliumin palvelijana, voi tointanne hyväksyä, ja, jos rohkenisin, niin neuvoisin teitä luopumaan siitä; mutta kuitenkin minun on myöntäminen, että en moiti sitä että te vapautitte tyttö-raukan häpeällisestä vainoomisesta ja annoitte, vaikka raa'alla tavalla, aika kyydin hurjalle hylkiölle, joka kauan on ollut koko seudun kauhuna ja harmina. Seurakunnan siveellinen tunto on tavallisesti oikea — te olette saavuttaneet koko kylän kiitoksen. Minäkään en tahdo olla teitä kiittämättä. Te heräsitte tänä aamuna mainiona miehenä. Älkää sentähden huokailko 'valitettavasti'."
"Lord Byron heräsi yhtenä aamuna mainiona miehenä ja seuraus siitä oli, että hän huokasi 'valitettavasti' koko lopun ikäänsä. Jos löytyy kaksi asiaa, joita viisaan miehen tulee välttää, niin ne ovat maine ja rakkaus. Jumala minua varjelkoon molemmista!"
Pappi taas näytti hämmästyneeltä; mutta kun hän luonteeltaan oli sääliväinen ja taipuvainen katselemaan kaikkea inhimillistä lempein silmin, sanoi hän hiljaa päätänsä nyykäyttäen: