»Sinä olet ollut ennenkin siinä talossa, koska niin tarkoin tunsit salakäytävän?»
»Olen Arbakeen luona soittanut lyyraani», Nydia virkkoi hämillään.
»Ja sinä olet välttänyt vaaran, josta minut pelastit?» napolitar sanoi niin matalalla äänellä, ettei Glaukus kuullut.
»Jalo Ione, en ole kaunis enkä ylhäinen; olen lapsi, orja ja sokea.
Halveksittu on aina turvassa.»
Nydia lausui nämä nöyryyttävät sanansa tuskallisella, vastenmielisellä ja ylväällä äänellä; ja Ione tunsi pitemmällä puhelulla vain loukkaavansa Nydiaa. Hän vaikeni, ja vene saapui nyt merelle.
»Tunnusta, että olin oikeassa», Glaukus virkkoi, »kun pakotin sinut jättämään huoneesi näin ihanana aamuna — tunnusta että olin oikeassa!»
»Sinä olit oikeassa, Glaukus», Nydia huomautti nopeasti.
»Tuo rakas lapsi vastaa puolestasi», atenalainen virkkoi. »Mutta salli minun istua sinua vastapäätä, muuten kevyt venheemme voi keikahtaa kumoon.»
Näin sanoen hän istahti Ionea vastapäätä ja eteenpäin kumartuen hänestä tuntui kuin Ionen hengitys enemmän kuin kesäiset tuulet levitti sulotuoksua yli koko meren.
»Sinähän lupasit kertoa», Glaukus sanoi, »miksi talosi niin monta päivää oli suljettuna minulta.»