»Oh, älä ajattele enää sitä», Ione vastasi nopeasti. »Minä kuuntelin, mikäli nyt tiedän, parjausta.»
»Ja minun parjaajani oli egyptiläinen?»
Ionen vastaus oli vaitiolo.
»Hänen syynsä olivat ainakin kyllin selvät.»
»Älä puhu enää hänestä», Ione virkkoi peittäen kasvonsa käsillään, ikäänkuin tahtoen karkottaa tämäntapaiset ajatukset mielestään.
»Ehkä hänen varjonsa jo vaeltelee hitaan Styksin rannoilla», Glaukus tuumi, »vaikka kyllä me siinä tapauksessa olisimme kuulleet hänen kuolemastaan puhuttavan. Veljeesi ainakin tuntuu hänen synkkä henkensä voimakkaasti vaikuttaneen. Kun me tuona yönä olimme saapuneet sinun taloosi, jätti hän minut äkkiä. Tuleeko hänestä koskaan minun ystävääni?»
»Häntä jäytää joku salainen suru», Ione vastasi hellästi. »Emmeköhän saisi häntä vähän iloisemmaksi? Koettakaamme sitä yhdessä!»
»Kuin omaa veljeä minä häntä kohtelen», kreikkalainen virkkoi.
»Kuinka rauhallisina», Ione sanoi koettaen karkottaa ne synkät ajatukset, joita Apekideen kohtalo hänessä oli herättänyt, »kuinka rauhallisina pilvet näyttävät taivaalla leijuvan; ja kuitenkin sinä sanoit, sillä itse en mitään siitä tiedä, että viime yönä oli maanjäristys.»
»Se on totta ja kerrotaan sen olleen ankarampi kuin kuusitoista vuotta sitten tapahtunut. Maakamara, jolla elämme, tuntuu kätkevän monta salakähmäistä kauhua; ja Pluton valtakunnassa, joka kulonpolttamien kenttiemme alla on, lienee tapahtunut näkymättömiä mullistuksia. Etkö sinä, Nydia, tuntenut maan tärisevän sillä paikalla, jolla viime yönä odottelit meitä? Ja eikö juuri pelko saanut sinua itkemään?»