»Kautta tämän kaulanauhan, jonka olen saanut keisarin omasta kädestä», sankari vastasi hypistellen kaulansa ympäri kiinteästi kiedottua nauhaa (rauhanystävillä sellainen kunniamerkki riippui alas rinnalle) — »kautta tämän kaulanauhan, te arvostelette minua väärin! Olen yksinkertainen soturi — kuten sotilaan tulee ollakin.»
»Mitä pidät Pompeijin naisista?» Julia kysyi.
»Venus avita, ne ovat suloisia! Ne suosivat minua jonkun verran, ja se tekee heidät minun silmissäni kahta viehättävämmiksi.»
»Kuinka sotilas rakastaa?» Pansan vaimo tutkaisi.
»Huomaan nyt, Herkules periköön, että on aikalailla epämiellyttävää olla kuuluisa näissä kaupungeissa. Herkulaneumissa esim. ihmiset kiipeävät atriumini katolle tirkistääkseen minua kompluviumaukosta. Kansalaisten osottama ihailu on aluksi mairittelevaa, mutta vihdoin se kyllästyttää.»
»Totta, oikein, oi Vespius!» runoilija huudahti joukkoon yhtyen. »Olen minäkin sen huomannut.»
»Sinä!» muhkea soturi virkkoi halveksien mitaten runoilijan hentoa vartaloa katseillaan. »Missä legionassa sinä olet palvellut?»
»Sinä näet minun saaliini, minun exuviae'ni forumilla», runoilija vastasi katsahtaen merkitsevästi naisiin. »Olin suuren mantualaisen, kontubernalien, telttimiesten joukossa.»
»En tunne ketään mantualaista päällikköä», soturi vastasi. »Missä taistelussa olet ollut?»
»Helikonin.»[64]