»En ole sellaisesta taistelusta kuullutkaan.»
»Hänhän vain pilailee, Vespius,» Julia virkkoi hymyillen.
»Pilailee! Mars auttakoon, olenko minä pilan miehiä, minä?»
»Kyllä, Mars itsekin rakastui leikin äitiin», runoilija sanoi hieman hämillään. »Tiedä siis, oi Vespius, että olen runoilija Fulvius. Minä teen soturit kuolemattomiksi.»
»Jumalat varjelkoot!» Sallustus kuiskasi Julialle. »Jos Vespiuksesta tehdään kuolematon, minkälaisia ikäviä suupaltteja jälkimaailma saisikaan taakakseen!»
Soturi katseli avuttomana ympärilleen, mutta silloin hänen ja hänen toveriensa iloksi annettiin merkki juhlan alkajaisiksi.
Koska olemme jo Glaukuksen talossa olleet mukana tavallisilla pompeijilaisilla päivällisillä, emme tahdo lukijaa enää vaivata kuvaamalla, mitä menoja ja järjestystä noudatettiin kyseessäolevassa juhlassa.
Diomedes, joka oli muotojen mies, oli valinnut erikoisen nomenklatorin s.o. henkilön, joka kullekin vieraalle määräsi paikan.
Lukija tiennee, että suurissa juhlissa on kolme ruokapöytää — yksi keskellä ja kaksi siihen kyljittäin. Vieraat asettuivat näiden pöytien ulkovierille, sisäpuoli oli jätetty vapaaksi, jotta ministri pääsivät helpommin liikkumaan. Sivupöydän äärimäisessä päässä istui Julia juhlan emäntänä, lähinnä häntä oli Diomedes. Keskipöydän toisessa nurkassa oli edilin paikka, vastakkaisessa päässä roomalaisen senaattorin — nämä olivat kunniapaikkoja. Muut vieraat asetettiin siten, että nuoriso (herrat ja neidit) joutuivat vierekkäin ja iäkkäämmät sekaisin toistensa joukkoon; mukava järjestys kylläkin, mutta yksi ja toinen saattoi tuntea itsensä loukkaantuneeksi, varsinkin sellainen, joka tahtoi esiintyä vielä nuorena.
Ionen tuoli oli Glaukuksen leposohvan vieressä.[65] Istuimet oli päällystetty kilpikonnan kuorilla ja peitetty ponnintyynyillä ja koreiltu rikkailla ompeleilla. Uusikuosisiin pöytäastioihin oli upotettu pronssisia, norsunluisia tai hopeisia jumalankuvia. Ei ollut unohdettu myöskään pyhiä suola-astioita ja perhelareja. Pöydän ja istuinten päällä liehui rehevästi kirjailtu telttikatto. Pöytien jokaisessa kulmassa oli korkeat kyntteliköt — sillä vaikka vielä olikin täysi päivä, oli huoneet hämärretty — sinne tänne sijoitetuilta kolmijaloilta kohoili myrhan ja vihkisavun tuoksuja, ja abakuksella eli sivupöydällä oli ihania hopeamaljakoita yhtä komeita (mutta aistikkaampia) kuin ne, joita näkee nykyaikaisissa juhlissa.