Pöytärukouksena oli aina jumalille pyhitetty libatio ja Vestalle, kodin jumalattarelle osoitettiin säännöllisesti ensinnä tuo miellyttävä palvonta.
Kun tämä juhlameno oli päästy loppuun, sirottelivat orjat kukkia tuoleille ja lattialle ja seppelöivät jokaisen vieraan ruusukiehkurin, joihin oli taitavasti punottu erinäköisiä nauhoja, muratinlehviä ja ametisteja — niiden tehtävänä oli ehkäistä viiniä päihdyttämästä. Naisten seppeleissä ei ollut näitä sivukoristeita, sillä naisten tapana ei ollut maistella viiniä julkisesti. Juhlan isännän Diomedeen mielestä oli nyt sopiva aika valita basileus — juhlan yliohjaaja — tärkeä toimihenkilö, joka useimmiten valittiin arvalla, mutta jonka toisinaan, kuten nytkin, isäntä valitsi.
Diomedes ei oikein tiennyt, kenen hän valitsisi. Senaattori vanhus oli liian vakava ja heikko hoitamaan tätä tointa. Edili Pansa oli kyllä siihen pystyvämpi, mutta tämä valinta saattaisi loukata senaattoria, koska tämä oli Pansaa virka-asteiltaan arvokkaampi. Punnitessaan mielessään toisten vieraiden ansioita hän kohtasi Sallustuksen iloisen katseen, ja äkkinäinen päähänpisto sai hänet valitsemaan tuon hauskan epikuurolaisen juonnin johtajaksi eli arbiter bibendi'ksi.
Sallustus otti tämän toimen vaatimattomana vastaan.
»Minä olen», hän sanoi, »armollinen kuningas niille, jotka pohjaan juovat, mutta laiskoille juopoille ei Minoskaan[66] voisi olla ankarampi. Pitäkää varanne!»
Orjat ojensivat vieraille hopeisen, hyvänhajuisin vesin täytetyn astian; kun kädet siinä oli huuhdottu, alkoi ateria; ja pöydät aivan notkuivat ensimäisten annosten painosta.
Aluksi pidätetty ja verhottu keskustelu salli Glaukuksen ja Ionenkin vain kuiskailla keskenään; puhetapa, jota lempivät rakastavat enemmän kuin mitään muuta kaunopuheisuutta. Julia tarkkasi heitä kiiluvin silmin.
»Kuinka pian minä olen Ionen paikalla!» hän tuumiskeli.
Mutta keskipöydässä istuva Klodius, joka saattoi seurata Julian eleitä, huomasi, minkälainen mieliala oli tämän vallannut, ja hän päätti käyttää sitä hyväkseen. Hän puhui tälle pöydän yli valikoituja kohteliaisuuksia; ja kun hän oli ylhäistä syntyperää ja siedettävän näköinenkin, ei turhamainen Julia voinut pysyä kylmänä hänen huomaavaisuudelleen.
Nopsa Sallustus piti sillaikaa orjat yhtämittaisessa työssä. Hän pani juomalasit täyttymään niin nopeasti, että näytti siltä, kuin hän olisi tahtonut tyhjentää ne avarat kellarit, jotka lukija vielä nytkin voi nähdä Diomedeen talon pohjakerroksessa. Rikas kauppias alkoi jo katua valintaansa, sillä amfora amforan jälkeen tyhjeni ja täyttyi. Orjat, jotka kaikki vielä olivat lapseniässä (nuorimmat, jotka kaatoivat viinin laseihin, olivat kymmenvuotiaita, vanhimmat, ehkä viisi vuotta edellisiä iäkkäämpiä, sekottivat viiniin vettä) — näyttivät erinomaisesti ymmärtäneen Sallustuksen päämäärän. Ja Diomedeen kasvot alkoivat jo hohtaa, kun hän huomasi, kuinka alttiisti juhlan kuninkaan määräyksiä toteltiin.