»Ja minä näin hänet puoli tuntia sitten», toinen huomautti. »Hän kulki kadulla itsekseen mutisten samoin elein, jotka egyptiläinen vastikään kuvasi.»
»Todistajan lausunto siis vahvistuu, se on siis oikea. Hänet täytyy viedä preetorin eteen; vahinko, niin nuori ja niin rikas! Mutta rikos on kamala: Isiksen pappi, virkapuvussaan ja vanhimman temppelimme edessä murhattuna!»
Nämä sanat saivat joukon enemmän kuin tähän asti huomaamaan, mikä inhottava pyhyyden häväistys oli tapahtunut. Seisoskelijat värähtivät hurskaasta kauhusta.
»Ei ihme, että maa vapisee», muuan uskalsi, »kun se saa kantaa kamarallaan tuollaista konnaa!»
»Vankityrmään — pois!» kaikki huusivat.
Mutta äkkiä kuultiin läpitunkevan, iloisen äänen laulavan:
»Ha-ha, mikä ihana, huvittava näytäntö!» Laulaja oli sama nuori nainen, jonka keskustelun Medonin kanssa olemme jo esittäneet.
»Se on totta — tämähän sattuukin sopivasti kuin amfiteatterinäytäntöjä varten!» monet huudahtivat. Ja kun tämä muistettiin, hävisi katsojista kaikki sääli syytettyä kohtaan. Hänen nuoruutensa ja kauneutensa vain lisäsivät hänen kelpoisuuttaan arenataisteluihin.
»Tuokaa tänne joku lauta — tai kantotuoli, jos sellainen on saatavissa — ruumis viedä pois!» Arbakes virkkoi. »Isiksen pappia ei viedä temppeliin niinkuin tavallinen kaatunut gladiaattori korjataan arenalta.»
Joukko laski nyt Apekideen ruumiin kunnioittavasti maahan, kasvot ylöspäin, ja monet miettivät jo keinoja, miten viedä ruumiin niin, etteivät alhaiset kädet sitä saastuttaisi.