»Mitä, jalo Klodius, eikö ole tehtävämme koettaa pelastaa häntä. Rikkaan henkilön tuomitsemisella on aina paha vaikutus. Puhuisin mielelläni hänen kanssaan — olen kuullut hänen jo tointuneen — ja tiedustelisin hänen rikoksensa syitä. Ne ovat ehkä senluontoisia, että ne tekevät helpommaksi häntä puolustaa.»
»Sinä olet jalosydäminen, Arbakes!»
»Jalomielisyyteen on viisaan pyrittävä», egyptiläinen virkkoi vaatimattomasti. »Missä onkaan Sallustuksen talo?»
»Näytän sinulle tien, jos tahdot jonkun askelen viipyä seurassani. Mutta kerro, mitä on tullut siitä tyttöraukasta, jonka atenalainen aikoi naida — murhatun papin sisaresta?»
»Ah! Hän on kuin järkensä kadottanut. Toisinaan hän kiroo murhaajan — sitten vaikenee äkisti — huudahtaa jälleen: 'Mutta miksi kiroon häntä? Oi, veljeni! Glaukus ei ole murhaajasi — en koskaan sitä usko!' Sitten hän taas alkaa, taas vaikenee, jälleen kauhistuneena mutisee itsekseen: 'Mutta jos se sittenkin on hän!'»
»Onneton Ione!»
»On hyvä kumminkin, että hautausvelvollisuudet ovat estäneet häntä liian paljoa ajattelemasta Glaukusta ja itseään; ja sekavien tunteittensa vallassa hän ei ole vielä huomannut, että Glaukusta on julkisesti syytetty ja että hän joutuu oikeusistuimen eteen. Vasta kun hautajaiset ovat ohi, pystyy hän muuta ajattelemaan. Ja silloin, pelkään, on hänen ystäviensä melko epämieluista katsella, kuinka hän yrittää pelastaa veljensä murhaajaa.»
»Sellainen häväistysjuttu olisi saatava ehkäistyksi.»
»Toivon sitä varten jo ryhtyneeni muutamiin varokeinoihin. Olen hänen holhoojansa ja olen juuri saanut asianomaisen luvan viedä hänet hautajaisten jälkeen talooni. Siellä hän on, jumalat sen suokoot, hyvässä turvassa.»
»Olet tehnyt oikein, viisas Arbakes. Ja tuossa on Sallustuksen talo. Jumalat sinua suojelkoot! Mutta odotahan, Arbakes — miksi sinä elät niin salassa ja yksinäsi? Sanovat, että voit olla hyvinkin iloinen — mikset salli minun johtaa sinua Pompeijin nautintoihin? Uskallan vakuuttaa, että tunnen ne paremmin kuin kukaan muu.»