Viimeisen hehkun sammuttivat orjat; tuhka koottiin. Poltetun ruumiin jäännökset sekotettiin harvinaisimpaan viiniin ja kallisarvoisimpaan tuoksunesteeseen ja pantiin hopeiseen uurnaan, joka juhlallisin menoin sijotettiin läheiseen, tien varrella olevaan hautakappeliin; mukaan pantiin pieni, kyynelien täyttämä pullo ja pikkuraha, joka oli aijottu vihaista lauttamiestä varten.[83] Hautakappeli koristettiin kukin ja köynnöksin, alttarille sytytettiin pyhä tuli, ja seinillä riippui liekehtiviä lamppuja.
(Mutta kun seuraavana päivänä pappi saapui uusin, tuorein lehvin hautakappeliin, huomasi hän, että joku tuntematon käsi oli sen pakanalliselle laitteille laskenut vihreän palmunoksan. Hän jätti sen paikoilleen tietämättä, että se oli kristittyjen hautausmerkki).
Kun ylläkuvatut menot oli suoritettu, pirskotti muuan praeficae'istä kolmasti jokaista mukanaollutta puhdistavalla laakerinoksalla sanoen viimeisenä sanana:
»Ilicet!» (menkää!) — Ja juhlallisuudet olivat lopussa.
Mutta ennenkuin erottiin laulettiin vielä tuo liikuttava hyvästijättö-laulu »Salve Eternum»[84] itkien ja moneen kertaan.
Salve eternum.
1.
Hyvästi, oi sielu vapaa!
Hyvästi, oi uurna pyhä!
katseet, kaihoin etsein yhä
Kallistamme, ah, ei tapaa.
Tuonen rauha-rannoille
Kiiruhdit jo eellämme.
Mutta hetket nopsaan vaihtuu,
Esirippu eestä haihtuu.
Salve, salve!
Uurna kallis, hyvästi!
Hyvästi, sä tuhka pyhä!
Salve, salve!
2.
Ilicet — ire licet —
Seurata miks saa me emme?
Hautas olkoon sydämemme!
Suloisesti lepää siellä,
Yhtyämme tuonen tiellä.
Lohdun minkä meille suo
Pisarat nuo pyhän veen?
Väikkyänsä miksi luo
Soihdut sumun kyyneleen?
Muistoas ei murra aika,
Taukoo ei sen pyhä taika.
Kalma riisti kaikkemme,
Varjo vain on elomme.
Salve, salve!