»Ole huoletta», pahaa aavistamaton Sosia virkkoi. »Tiedän kyllä, miltä järjestyksen miehestä tuntuu huomatessaan portin sulkeutuvan juuri nenänsä edessä, niinkuin minulle on pitkät ajat tapahtunut keittiön ovella. Tiedän myöskin, ettei ole pois tieltä, jos sellaiselle arvon henkilölle, jommoinen henki epäilemättä on, osottaa hieman kestiystävyyttä. Tässä on aamiaisesi, lintuseni.»
»Ja kuinka on käynyt kuulustelussa?»
»Tuomarit yhä istuvat ja jaarittelevat ja jauhavat. — Vasta huomisaamulla tehdään päätös.»
»Huomenna? — oletko siitä varma?»
»Niin olen kuullut.»
»Entä Ione?»
»Bakkus vieköön! Hän lienee jo toipunut, sillä tänä aamuna hän tuntuu olleen kyllin voimakas saattamaan isäntäni aivan raivoihinsa. Näin hänen astuvan neidin huoneesta synkkä ukkospilvi otsalla.»
»Onko hän tässä lähellä?»
»Ei — rakennuksen toisessa päässä. Mutta nyt en voi viipyä täällä kauempaa. Vale!»