»Ka miksei?» Niger murahti raa'asti. »Keisari on pakottanut monen kunniallisen gladiaattorin samanlaiseen otteluun — miksei laki saisi tuomita rikasta murhaajaa?»
Lydon huoahti, kohautti olkiaan eikä vastannut. Joukko tarkasteli kumpaakin ihmettelevin silmin ja avoimin huulin: gladiaattorit olivat samanlaista katseltavaa kuin pedotkin — he olivat kaikki samaa sukua; niinpä joukko silmäili toista ja toista — miehiä ja petoja ja kuiskaili huomioitaan ja ennustuksiaan seuraavan päivän varalle.
»Hyvä», Lydon sanoi kääntyen mennäkseen ulos, »Jumalten kiitos, ettei minun tarvitse kamppailla leijonan eikä tiikerin kanssa. Sinäkin, Niger, olet miellyttävämpi vastustaja kuin kumpikaan noista.»
»Mutta silti voin olla yhtä vaarallinen», gladiaattori virkkoi rajusti nauraen, ja kuulijat, jotka ihailivat hänen jänteviä jäseniään ja ylvästä ryhtiään, nauroivat myöskin.
»Sen jätämme sikseen», Lydon vastasi rauhallisena tunkeutuen hitaasti joukon lävitse ja lähti kojusta.
»Annan hänen olkapäittensä työskennellä», älykäs Sosia tuumi ja seurasi heti hänen vanavedessään. »Joukko väistyy aina gladiaattorin tieltä, ja minä koetan pysytellä aivan hänen takanaan.»
Medonin poika raivasi helposti tien itselleen joukon halki; monet tunsivat hänen kasvonsa ja ammattinsa.
»Se on nuori Lydon, uljas poika», muuan virkkoi. »Hän taistelee huomenna.»
»Ah! Olen hänestä lyönyt vedon», toinen sanoi, »kas kuinka luja käynti hänellä on.»
»Onneksi olkoon, Lydon», kolmas sanoi.