»Lydon, toivon sinun voittavan», neljäs, (keskiluokkaan kuuluva nainen) kuiskasi hymyillen — ja jos voitat, saat kuulla minusta vielä enemmän.»
»Kaunis mies, Venus avita», viides, kymmenissä taivaltava tytöntyllerö huudahti. »Kiitos», Sosia siihen vastasi luullen kohteliaisuuden häntä tarkottavan.
Vaikka Lydonissa olivatkin jalommat pyrkimykset etualalla ja vaikka hän olikin veriseen ammattiinsa ruvennut vain toivoen sen avulla saavansa isänsä vapaaksi, ei hän silti ollut huomaamatta sitä ihailua, jota hän kulkiessaan sai osakseen. Hän unohti, että samat äänet, jotka nyt häntä ylistelivät, saattoivat huomenna riemuita hänen kuolemantuskilleen. Pohjaltaan ylväänä ja rohkeana, rehellisenä ja lämminsydämisenä hän oli silti ehtinyt omaksua halveksimansa ammatin synnyttämää ylimielisyyttä, ja sitä oli ollut omansa lisäämään se seurapiiri, johonka hän ei todellakaan olisi lainkaan sopinut. Hän huomasi itseään pidettävän huomattavana miehenä. Hänen askelensa varmenivat ja ryhtinsä ojentui entisestäänkin.
»Niger», hän virkkoi äkkiä kääntyen, kun joukko yhä tunkeili hänen ympärillään, »olemme usein kinastelleet; emme ole toistemme kanssa otelleet, mutta jompikumpi meistä kuitenkin huomenna kaatuu — kätesi!»
»Varsin mielelläni», Sosia sanoi ojentaen kämmenensä.
»Haa! Mikä hullu sinä olet? Luulin Nigerin olleen kantapäilläni.»
»Annan anteeksi erehdyksen», Sosia vastasi alentuvasti, »erehdys syntyi helposti. — Minä ja Niger olemme jokseenkin yhtä ruumiikkaat.»
»Haha! Sepä mainiota. Jos Niger kuulisi puheesi, kuristaisi hän sinut.»
»Teillä arena-sankareilla on varsin epämiellyttävä tapa haastella asioista», Sosia huomautti. »Muuttakaamme puheenaihetta!»
»Vah! Vah!» Lydon sanoi kärsimättömänä. »En ole nyt lainkaan juttutuulella.»