»Kuulen, sydämeni kuohuu, mutta jumalat tukevat minua.»
»Jumalat! Oi, nuori mies, tällä hetkellä sinun pitää tunnustaa vain yhtä Jumalaa. Enkö ole sinua vankilassa opettanut, puolestasi itkenyt ja rukoillut? Enkö omassa tuskassanikin ole ajatellut enemmän sinun pelastustasi kuin omaani?»
»Kunnon ystävä!» Glaukus vastasi juhlallisesti. »Olen kunnioittaen, ihaillen ja puolittain hyväksyen kuunnellut sinun selityksiäsi. Jos olisimme päässeet vapaiksi, olisin ehkä vähitellen hylännyt oman uskoni opit ja omaksunut sinun. Mutta tänä viimeisenä hetkenä olisi pelkurimaista — eikä arvoni mukaista — astua pelon vuoksi kiireinen askel, mikä vasta pitkän harkinnan perästä olisi astuttava. Enkö juuri siten, että nyt uskoutuisin sinun vakuutteluihisi ja hylkäisin isieni jumalat, näyttäisi lahjovan itselleni sinun taivaasi lupaukset tai helvettisi tuskat? Ei, Olintus. Ajatelkaamme toisistamme yhtä suopeasti — minä kunnioittaen sinun rehellisyyttäsi — sinä säälien minun sokeuttani tai uppiniskaista vastustustani. Mitä olen tehnyt, siitä saan palkan. Ja ylhäiset vallat tai korkein valta ei tuominne liian ankarasti inhimillisiä erheitä, kun hyvä aikomus ja rehellinen mieli ovat olleet niissä mukana. Älkäämme puhuko enää siitä. — Vaiti! Kuuletko, kuinka he laahaavat jotakin raskasta ruumista käytävää pitkin? Samanlaisia tomuksi muuttuvia olemme mekin kohta.»
»Oi, taivas, oi, Kristus! Näen sinut jo!» Olintus huudahti kohottaen kätensä. »En vapise — minä iloitsen, että pian pääsen vankilastani vapaaksi.»
Glaukuksen pää painui alas. Hän tuumi, mikä ero oli hänen voimillaan ja kärsimystoverinsa uskaltavassa luottamuksessa. Pakana ei vapissut, mutta kristitty riemuitsi.
Ovi kääntyi samassa saranoillaan, ja käytävässä välähtelivät keihäitten kärjet.
»Atenalainen Glaukus, hetkesi on lyönyt», luja ja kirkas ääni sanoi.
»Leijona odottaa sinua.»
»Olen valmis», atenalainen vastasi. »Veli ja toveri, syleilkäämme viimeinen kerta toisiamme! Siunaa minua ja — hyvästi!»
Kristitty avasi sylinsä — hän puristi nuorta pakanaa rintaansa vasten — suuteli hänen otsaansa ja poskeansa — huoahti raskaasti — kuumia kyyneliä valui hänen uuden ystävänsä kasvoille.
»Oh! Jos olisin saanut käännyttää sinut, en nyt itkisi. Ah! Olisinpa nyt voinut sanoa sinulle: 'Tänä iltana tapaamme toisemme Paratiisissa'.»