Rakennus oli hiljattain valmistunut; vanhan temppelin oli maanjäristys hävittänyt kuusitoista vuotta sitten; ja uuden olivat intoiset pompeijilaiset kiiruhtaneet heti rakentamaan ja siellä käytiin niin ahkerasti kuin meillä uudessa kirkossa tai vierasta saarnaajaa kuulemassa. Jumalattaren oraakkelivastaukset olivat Pompeijissa hyvässä huudossa eivät vain salakähmäisen kieliasunsa, vaan myöskin sen luottamuksen vuoksi, jonka ne olivat herättäneet. Vaikkei niissä aina ilmennytkään jumalallista piirrettä, ilmaisivat ne kuitenkin aina syvää ihmistuntemusta. Ne vastasivat täysin ajan personallisia oloja, olivat jyrkkänä vastakohtana sille tyhjälle ylimalkaiselle, mikä ilmeni hilpailevien temppelien oraakkelilauseissa. Kun Arbakes saapui aitauksen luo, joka erotti suuren yleisön pyhäköstä, huomasi hän suuren joukon kaikenkarvaista väkeä, ja erikoisesti kauppiassäätyyn kuuluvaa, kokoontuneen syvään ja kunnioittavaan hartauteen vaipuneena lukuisien aukealle asetettujen alttarien eteen. Seitsemää paroslaisen marmorin peittämää porrasastinta myöten päästiin pyhäkköön (cella), jonka seinäkomeroissa oli runsaasti kuvapatsaita ja jonka seinät olivat koristetut Isikselle pyhitetyillä granaattiomenilla. Sisempänä näkyi korkeahkolla jalustalla kaksi veistosta, toinen Isiksen, toinen hänen seuralaisensa, vaiteliaan ja salaperäisen Oruksen. Pyhäkössä oli vielä muitakin jumalankuvia, jotka kuuluivat egyptiläisen jumalattaren hoviseurueeseen, — hänen sukulaisensa, moniniminen Bakkus, kyprolainen Venus kylvystä noustessaan, kreikkalainen jäljitelmä hänestä itsestään, koiranpäinen Anubis, Apishärkä ja paljon muita kaikennäköisiä ja tuntemattomia egyptiläisiä jumalankuvia.
Emme saa kuitenkaan olettaa, että Suur-Kreikan kaupungeissa Isistä palvottiin sellaisin muodoin ja menoin, jotka hänelle oikeastaan kuuluivat. Etelän alku- ja sekakansat sekottivat yhtä ylimielisesti kuin tietämättömästi kaikkien aikojen ja maitten uskonnot. Ja Niilin synkät mysteriat olivat Kefisuksen ja Tiberin uskonnoista saaneet satoja epämuodostumia ja sekaannuksia. Pompeijin Isistemppelissä oli sekä roomalaisia että kreikkalaisia pappeja, joilla ei ollut aavistustakaan jumalattaren entisten palvojien kielestä tai tavoista. Ja kunniakkaitten kuninkaitten jälkeläinen varmaankin, näennäisesti syvää hartauttaan osottaessaankin, salaa nauroi niitä tyhjänpäiväisiä leikittelyjä, jotka muka jäljittelivät tuon hehkuvan ilmaston juhlallista ja vakavaa Isispalvontaa.
Kahtena rivinä seisoivat portailla uhripapit, valkoisiin vaippoihin kääriytyneinä; ylimpänä seisoi kaksi ala-arvoisempaa pappia, toisella kädessä palmunoksa, toisella viljantäyteinen saviastia. Etualan pienessä aukeamassa tungeskeli Isiksen palvojia.
»Ja mikä», Arbakes kuiskasi eräälle heistä, nähtävästi aleksandrialaista kauppaa harjottavalle kauppiaalle (se elinkeino nähtävästi on egyptiläisen jumalattaren Pompeijissa tutuksi tehnytkin), »mikä saa teidät kokoontumaan kunnioitettavan Isiksen alttarien ääreen? Päättäen valkopukuisesta joukosta on kysymyksessä uhraus ja pappien läsnäolo viittaa siihen, että odotetaan oraakkelivastausta. Mihin kysymykseen vastausta kaivataan?»
»Me olemme kauppiaita», vastasi puhuteltu (joka ei ollut sen vähempi kuin Diomedes) niinikään hiljaa, »joiden täytyy saada tietää, mikä on niiden laivojen kohtalo, jotka huomenna lähtevät Aleksandriaan. Olemme uhrimme tuoneet ja odotamme jumalattaren vastausta. Kuten puvustani näet, en ole niitä, jotka ovat pyytäneet pappia uhraamaan, mutta Jupiter auta, olenpa yhtä halukas kuulemaan laivastoni kohtalosta. Minulla on pikku kauppa, minullakin, kuinka tulisinkaan ilman toimeen näinä ahtaina aikoina.»
Egyptiläinen vastasi vakavana: »Oikeastaan Isis on maanviljelyksen jumalatar, mutta ei kylläkään vähemmän kaupan suojelija.» Kääntyen senjälkeen itäänpäin Arbakes näytti vaipuvan hartaaseen rukoukseen.
Nyt astui keskelle portaita kiireestä kantapäihin valkoisiin puettu pappi; kaksi muuta pappia vapautti ne, jotka tähän asti olivat ylinnä seisoneet; he olivat vyötäisiin asti alasti ja alaruumiin peitti valkoinen, väljä vaippa. Samassa puhalsi portaitten alapäässä istuva pappi juhlallisen sävelen pitkästä puhaltimestaan. Portaitten keskellä oli vielä muuan pappi (flamen), pitäen toisessa kädessään kruunausseppelettä ja toisessa valkeata sauvaa, ja ikäänkuin lisäten tätä idän menoja esittävää maalauksellista taustaa katseli mahtava Ibis (egyptiläisten pyhä lintu) muuriltaan mykkänä jumalanpalvelusta tai kierteli portaitten alapäässä olevan alttarin ympärillä.
Sen alttarin ääressä seisoi uhripappi.
Kun uhripappi tutki uhrieläimen sisälmyksiä, näyttivät Arbakeen piirteet kadottaneen ankaran rauhansa ja muuttuneen syvän hartaiksi — ne ilahtuivat ja vilkastuivat, kun enteet ilmotettiin suosiollisiksi ja kun tuli kirkkaana ja hehkuvana alkoi kuluttaa uhrieläimen pyhitettyä osaa myrrhan ja pyhän savun miellyttävissä tuoksuissa. Haudan hiljaisuus vallitsi kokoontuneessa joukossa, ja pappien ryhmittyessä cellan ympärille astui muuan vyötäisiin asti alaston pappi esiin ja rukoili hurjin elein jumalattarelta vastausta. Väsyneenä hän vihdoin taukosi, ja nyt kuului kuvapatsaasta hiljaista mutinaa; kolmasti se nyökytti päätään, sen huulet aukenivat ja hontelo ääni lausui seuraavat salakähmäiset sanat:
»Nyt ratsujen lailla lainehet lyö ja syvällä aukee hautojen vyö; tulevaisuuden syliinsä pilvet sulkee, mut rauhassa laivanne aalloilla kulkee.»