»Mitä apua sinulla nyt on vapaudestasi, sokea tyttö?» orja kysyi.
»Ken olet? Tiedätkö mitään Glaukuksesta?»
»Kyllä, näin hänet joku hetki sitten.»
»Siunattu olkoon pääsi! Missä?»
»Hän makasi forumilla riemukaaren alla — kuolleena tai kuolevana! — seuraten kai pian Arbakesta, jota ei enää ole!»
Nydia ei puhunut enää mitään. Hän hiipi Sallustuksen rinnalta; notkeasti hän pujottautui joukon läpi ja lähti jälleen kaupunkiin. Hän saapui forumille — riemuportille; hän kumartui — hän hapuili käsillään! — hän huusi Glaukuksen nimeä.
Heikko ääni vastasi. »Ken kutsuu minua? Varjojen äänikö? Tule, olen valmis!»
»Nouse, seuraa minua! Tartu käteeni! Glaukus, sinä pelastut!»
Ihmetellen ja taas yhtäkkiä alkaen toivoa Glaukus nousi. »Nydia taaskin? Ah! Olet siis pelastunut?»
Hänen äänensä hellä sointu kouristi tessalitarparan sydäntä, ja hän siunasi itsekseen Glaukusta siitä, että hän oli häntäkin ajatellut.