»Toivoin, ettei hän olisi ratkaissut kysymystä niin nopeasti. Ehkä hän vielä niiden lailla, jotka liikaa toivovat, pian pettyy toiveissaan.»
»Hän ei ole siis onnellinen uudella alallaan. Ja tuo egyptiläinen — oliko hän itse pappi? oliko hänelle hyötyä toimittaa lisäjäseniä pyhään seuraan?»
»Ei. Hän sääli vain meidän kohtaloamme. Hän luuli siten edistävänsä veljeni asiaa. Me olemme jääneet orvoiksi.»
»Kuten minäkin», Glaukus sanoi sanojaan merkitsevästi korostaen.
Ione painoi silmänsä alas vastatessaan:
»Ja Arbakes tahtoi korvata vanhempiemme tilan. Sinun täytyy oppia tuntemaan hänet. Hän kunnioittaa älyä.»
»Arbakes! Tunnen hänet jo. Ainakin juttelimme keskenämme kohdatessamme. Mutta ylistyksestäsi huolimatta en halua häneen lähemmin tutustua. Kiinnyn kyllä nopeasti kaikkiin, mutta tuo mustapintainen egyptiläinen synkkine katseineen ja kylmine hymyineen synnyttää minussa ahdistavan tunteen. Voisi luulla, että hän kreetalaisen Epimenideen lailla neljäkymmentä vuotta luolassa elettyään nyt tuntee päivänvalon tuiki vastenmieliseksi.»
»Niin, hän on kuten Epimenides viisas, lempeä ja hyvä», Ione vastasi.
»Oi, kuinka onnellinen hän, kun sinä häntä ylistät. Hän ei kaipaa muita hyveitä lainkaan tullakseen minullekin rakkaaksi.»
»Hänen rauhansa, hänen kylmyytensä», Ione sanoi vältellen, »johtunee aijemmista kärsimyksistä, niinkuin tuon vuoren (hän osotti Vesuviusta) joka etäältä meille näyttää synkältä ja rauhalliselta, mutta kerran on elättänyt iäksi sammunutta tulta.»