»Valan! Mitä ovat valat meidänlaisillemme miehille!»
»Niin, tavalliset valat, — mutta tämä!» — ja paheitten kovettama pappi vapisi puhuessaan. »Mutta», hän lisäsi ja tyhjensi samalla suuren astiallisen sekottamatonta viiniä, »tunnustan sinulle, etten niin paljoa kauhistu itse valaa kuin sen kostoa, jolle sen vannoin. Jumalten nimessä, hän on mahtava loitsija ja voisi minun tunnustukseni temmata vaikka kuusta, jos sen olisin sille tehnyt. Älä puhu enää siitä. Polluks avita, vaikka olenkin hurjia kemuja hänen kanssaan viettänyt, en sittekään ole niissä ollut oikein kotonani. Minä kaipaan, poikani, yhtä iloista hetkeä luonasi, noita yksinkertaisia, alkuperäisiä nauravia tyttöjä, joita tästä huoneesta löydän, se on minusta mieluisampaa kuin koko yö noissa uhkeissa mässäyksissä.»
»Hoo, sanotko niin! Jos jumalat suovat, niin huomenillaksi järjestämme jälleen jonkun sievän juhlan tänne.»
»Kaikesta sydämestäni olen mukana», pappi sanoi käsiään hykertäen ja lähestyen pöytää.
Samassa heidän korviinsa osui heikko kahina ovelta ikäänkuin joku haparoisi ovenripaa. Pappi verhosi heti huupalla päänsä.
»Rauhotu», isäntä kuiskasi, »se on vain sokea tyttö», kun Nydia avasi oven ja astui huoneeseen.
»No, tyttöseni, mitä tahdot? Näytät kalpealta — olet ollut kauan poissa. No, no, nuorilla on nuorten kujeet», Burbo nauraen virkkoi.
Tyttö ei vastannut, vaan istahti tuolille tuiki väsyneen näköisenä. Väri hänen poskillaan vaihteli nopeasti. Hän polkaisi lattiaa pienellä jalallaan, äkkiä hän nosti päänsä ja sanoi päättävällä äänellä.
»Herra, saat tehdä minulle mitä mielit — voit lyödä minua — voit minut nälkään näännyttää, mutta minä en tahdo enää mennä tuohon hirveään paikkaan.»
»Mitä, sinä narri!» Burbo huudahti kiivaalla äänellä ja hänen tuuheat kulmakarvansa vetäytyivät synkkään ryppyyn hänen villien ja verestävien silmiensä yläpuolella. »Kuinka, niskotteluako? Minä varotan sinua.»