»Olen sanonut», tyttöparka virkkoi pannen kädet ristiin rinnalle.
»Mitä, typykkäiseni, kaino vestalini, sinä et tahdo enää mennä sinne.
Entä jos sinut viedään sinne!»
»Minä huudan silloin niin että koko kaupunki kuulee», hän sanoi kiihkeänä ja veri kihosi hänen poskilleen.
»Sen me kyllä osaamme estää. Me tukimme suusi.»
»Sitte auttakoot jumalat minua!» Nydia sanoi nousten. »Minä vetoon viranomaisiin.»
»Muista valasi!» kuului käheä ääni, kun Kalenus nyt ensi kertaa sekaantui keskusteluun.
Nämä sanat kuullessaan valtasi tuon onnettoman tytön kauhu, hän risti kätensä ja valitteli: »Minua kurjaa», hän huudahti ja puhkesi itkuun.
Samassa ilmaantui huoneeseen Stratoniken pelottava muoto, hän oli ehkä kuullut melun, jonka edellinen kohtaus oli synnyttänyt.
»Mitä nyt? Mitä olet tehnyt minun orjalleni, hirviö?» hän sanoi raivoten Burbolle.
»Vaiti, vaimo», tämä vastasi puoliäkeillen ja puoliarkaillen. »Sinä tarvitset kai uusia vöitä ja sieviä vaatteita, mitä? Hyvä, pidä silloin tarkka vaari orjastasi, taikka saat niitä odottaa kauan. — Vae capiti tuo — kirous kimppuusi, tottelematon!»