Vastaus kummastutti ja pelästytti häntä.
»Arbakeen — egyptiläisen taloon! Mahdotonta!»
»Totta se on, lapsukaiseni», virkkoi orja, joka oli hänen kysymykseensä vastannut. »Hän on egyptiläisen tuntenut jo kauan.»
»Kauan! Ja kuitenkin, jumalat auttakoot! Glaukus rakastaa häntä», Nydia puheli itsekseen.
»Ja onko hän», hän äkkiä kysäsi, »onko hän useinkin käynyt hänen luonaan?»
»Ei koskaan tähän asti», orja vastasi. »Ja mikäli huhuissa on perää, olisi ollut viisainta nytkin olla menemättä. Mutta hän, minun emäntä parkani, ei välitä juoruista. Vestibulum-jutut eivät kuulu peristyleen.»[28]
»Ei milloinkaan ennen!» Nydia toisti. »Oletko siitä varma?»
»Varma, rakkaani. Mutta mitä se sinua tai meitä liikuttaa?»
Nydia epäröi hetken, sitten hän pani nopeasti tuomansa kukat pöydälle, kutsui orjan, joka häntä oli seurannut, mukaansa ja lähti talosta virkkamatta mitään.
Puolimatkassa Glaukuksen taloon hän katkaisi äänettömyyden ja mutisi puoliääneen: