Hän ei odottanut Ionen vastausta, vaan vielä puhuessaan hän hellästi ja hitaasti kuljetti kättänsä pitkin kreikattaren poiskääntyneitä kasvoja — piirteitä, joita vain yksi ainoa kuva mailmassa muistuttaa — tuo ihana, vaikkakin typistelty kuvapatsas hänen synnyinkaupungissaan, Napolissa — nuo kreikkalaiset kasvot, joiden rinnalla firenzeläinen Venus vaikuttaa perin köyhältä ja maiselta — niin sopusuhtainen — nuortea — niin älykäs ja henkevä on toinen — juuri sellainen, jommoiseksi nykyajan tutkijat kuvittelevat Psyken.[27]
Nydia hiveli vielä palmikoitua tukkaa ja sileätä otsaa — hennonpehmeitä poskia — hienopiirteisiä huulia — valkeata joutsenkaulaa. »Nyt tiedän, että olet kaunis», hän sanoi. »Ja minä voin nyt aina pimeässä mailmassani maalata ja kuvata sinut aivan tarkkaan.»
Kun Nydia oli mennyt, tuudittautui Ione ihaniin unelmiin. Glaukus siis rakasti häntä — hän oli sen tunnustanut — niin, hän rakasti Ionea! Hän otti tuon rakkaan tunnustuksen jälleen esille; hän pysähtyi jokaisen sanan kohdalla, hän suuteli jokaista riviä. Hän ei kysynyt, kuinka häntä oli voitu panetella, hän vain tunsi varmasti, että niin oli tehty. Hän ihmetteli, kuinka hän koskaan oli voinut tavuutakaan sellaisesta syytöksestä uskoa. Hän kummasteli, kuinka egyptiläisen oli hetkeksikään onnistunut horjuttaa Glaukuksen valtaa hänen sydämessään. Hän värisi kauhusta lukiessaan toistamiseen Glaukuksen varotusta Arbakeesta ja hänen salainen vastenmielisyytensä tuota pelottavaa miestä kohtaan oli muuttumallaan kammoksi. Näistä mietteistä hänet herätti palvelijatar, joka tuli ilmottamaan, että hetki oli tullut lähteä Arbakeen luo vierailulle. Hän säikähti; hän oli lupauksensa vallan unohtanut. Hänen ensimäinen päähänpistonsa oli rikkoa se, toinen oli nauraa omalle pelolleen vanhinta elossaolevaa ystäväänsä kohtaan. Hän kiiruhti pukuunsa lisäämään tavalliset vierailukoreudet ja lähti sitten Arbakeen yksinäiselle asunnolle epätietoisena, tiedustelisiko Arbakeelta lähemmin hänen syytöstään Glaukusta vastaan vai odottaisiko, kunnes hän voisi, lähdettä mainitsematta, ilmaista syytöksen Glaukukselle itselle.
7 LUKU.
Ione joutuu ansaan — hiiri koettaa nakertaa paulan poikki.
»Rakkahin Nydia!» Glaukus huudahti luettuaan Ionen kirjeen —, »siunattu lähetti, joka aina kuljet maan ja taivaan väliä, kuinka voin sinut palkita?»
»Minä olen ja palkkani saanut!» tessalitar parka sanoi.
»Huomenaamulla siis — huomenaamulla, kuinka kestän hetket siksi?»
Rakastunut Glaukus ei laskenut Nydiaa pois, vaikka tämä useaan kertaan yritti huoneesta mennä. Hän antoi Nydian yhä uudelleen ja uudelleen toistaa jokaisen tavun, joka oli hänen ja Ionen välisessä keskustelussa. Ehtimiseen hän uteli, unohtaen toisen onnettomuuden, minkälainen oli hänen rakastettunsa katse ja asenne ollut, ja huomattuaan erehdyksensä ja sitä kiireesti anteeksipyydettyään hän kehotti häntä jatkamaan katkennutta kertomustaan. Nydialle niin tuskalliset hetket kuluivat hänestä niin pian ja hämärä oli jo heidät verhonnut, ennenkuin hän Nydian lähetti takaisin Ionen luo uusin kirjein ja uusin kukin. Tuskin oli hän poissa kun Klodius ja jotkut muut hänen toverinsa tulivat häntä tapaamaan. He naureskelivat hänen koko päivän kestänyttä yksinäisyyttään ja hänen vetäytymistään pois tavallisista huvituksista. He kehottivat häntä seuraamaan heidän mukanaan tuon eloisan kaupungin huvittelupyörteeseen, jossa päivä ja yö tarjosivat niin nautittavaa vaihtelua. Sillä silloin kuten nytkin (tuskinpa on koskaan ollut maata ja kansaa, joka niin syvälle korkeudestaan vajonneena on säilyttänyt niin paljon vanhoja tapojaan) italialaisten oli tapana kokoontua hämärissä iltaa viettämään kaduille, ja kuljeskellen temppelien pylväistöissä tai puitten siimeksessä he nauttivat soitosta tai pysähtyivät kuuntelemaan jonkun taitoniekan puhujan esitelmää; he tervehtivät nousevaa kuuta viinimaljoin ja lauluin. Glaukus oli liian onnellinen ollakseen epätoverillinen. Hänen voimakas ilonsa tahtoi purkautua ilmoille. Hän suostui sentähden mielellään toveriensa ehdotukseen ja nauraen ja ilakoiden he pian kulkivat väkirikkaita ja elämää pursuavia katuja pitkin.
Sillävälin Nydia oli saapunut Ionen taloon. Ione oli aikoja sitten lähtenyt sieltä. Hän kysyi välinpitämättömänä, minne hän oli mennyt.