"Enkä minä!"
"Enkä minä!"
"En P. Pietarin luut avita, minäkään!"
"No mikä, ystäväiseni, on tuo tyrannius, johon ette tahdo alistua?" sanoi muuan nuori ylimys kääntyen tunkeilevien porvarien puoleen, jotka tulistuneina, kiukuissaan, puolittain aseissa ja Italian intohimojen kiihkeine eleineen vaelsivat alas pitkää ja kapeaa katua, joka johti Orsinin hallussa olevaan synkkään kortteliin.
"Voi herrani!" huusi kaksi tai kolme porvaria yhteen ääneen, "tahdottehan että meille ollaan kohtuullisia — tahdottehan että meille suodaan oikeutta — tehän olette Colonneja."
"Ha, ha, ha!" nauroi ylönkatseellisesti muuan jättiläisen kokoinen mies, heiluttaen ilmassa mahdottoman suurta vasaraa, joka ilmaisi hänen ammattinsa. "Oikeus ja Colonna! jumal'avita! niitä nimiä ei usein tavata yhdessä."
"Alas hän! alas hän! hän on orsinilainen — alas hän!" huusi ainakin kymmenkunta joukosta; mutta yksikään käsi ei kohonnut jättiläistä vastaan.
"Hän puhuu totta", sanoi toinen ääni vakavasti.
"Niin hän puhuukin", sanoi kolmas, rypistäen kulmiansa ja vetäen puukon tupestaan, "ja me sallimme sen. Orsinit ovat tyranneja ja Colonnat ainakin yhtä pahoja."
"Valehtelet roisto!" huusi nuori ylimys, astuen tungokseen ja asettuen
Colonnan herjaajan eteen.